11 MM-KILPAILUT 13.8.1994 Merituulen jo kuudennet perinteiset purjehduskilpailut pidettiin elokuussa eteläisellä Airistolla. Lähtö oli tavan mukaan Airiston matkai Iukeskuksen edustai ta, mutta muutoin kilpailu olikin muuttanut täysin muotoaan. Tälläkertaa kilpailu käytiinkin takaa-ajokilpailuna, jossa veneet lähtevät eriaikaan, kukin tasoituksensa mukaisesti. Aikaisemmin lähteneet, pienemmät veneet yrittivät pysyä myöhemmin lähteneiden edellä maaliin asti ja myöhemmin lähteneet taas saada ne kiinni. Kilpailusää oli hyvä, mutta tuuli Ua tyyni) tuli kovasti vaihtelevista suunnista. Lokikirjaani olen merkinnyt tuulen suunniksi pohjoisen, idän, lännen ja länsiluoteen ja voimakkuudeksi 0-6 m/s. Tuuliolosuhteet tekivät kilpailusta todella työtään, itse nostin spinnun kolme kertaa. Rata kulki reittiä Linsör-Orhisaari-Långgrundet-Kaskisgrundet-Stora Rilot-Svartö ja maali oli seuramme uude sa hienossa saaressa Hästholmissa. Kilpailuun otti osaa ennätykselliset 2 J purjevenettä sekä useita moottoriveneitä, joiden miehistöille taas kerran kiitokset lähettämisestä ja muista kilpailujen järjestämiseen kuuluvista tehtävistä. Kilpailun voitti s/y Tuuletar, Tapio ja Seija Koski. Mitalikolmikko: 1. Tuuletar Tapio Koski 2. Annida Jari Palsio 3. Albertina Asko Snäkin Palkintojenjaon ajaksi sattui päivän ainoa sadekuuro, mutta se ei tahtia haitannut: varakommodori oli järjestänyt paikalle ison teltan jonka suojiin kaikki mahtuivat. Saunomaan emme vielä päässeet, mutta varmasti jo tulevana kesänä. Ilta jatkui perinteisesti grillaten ja yhteislaululla. Kilpailut järjestetään taas tulevana kesänä. Tervetuloa kaikki ottamaan osaa ja viettämään iltaa yhdessä. Hauskaa meillä taatusti on sekä ennen kisaa että varsinkin sen jälkeen. Eräs takaa-ajokilpailun hyvistä puolista on se, ettei lähdössä ole suurempaa tungosta joten vähemmälläkin kokemuksella pärjää kyllä. Merituulen mestaruuden ovat voittaneet tähän mennessä: 1989 Armida Avance 245 Jari Palsio 1990 Oona Scanper Kari Kuusela 1991 Sebastian Finn 35 Petri Hautala 1992 Tuuletar Facil 30 Tapio Koski 1993 Cappucino HR 28 Jari Visti 1994 Tuuletar Facil 30 Tapio Koski Terveisin Kilpapurjehdusjaosto NYT SAATAVILLA KORKEALUOKKAISIA MERITUULEN KANNATUSTUOTTEITA Tuotteet on valmistettu 925 hopeasta. Mallit on nähtävissä Maalarimestarien oy:ssä Eerikinkatu 33 ja tilattavissa KoruTyö KOSKELTA puh. 253 9040 / 940 503 0549 Hinnat: Riipus ketjulla Pinssi 100:- 80:- Mansetinnapit 320:- PS aatavana myös kullasta valmistettuna.
RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=