Merituulilainen 1995

Perjantai, seitsemäs päivä. Aamutoimet olivat jo kehittyneet rutiiniksi: aamu-uinti, aamiainen ja pakollinen joka-aamuinen konjakkitilkka. Eräs aamupuheiden aihe oli kammottavat yölliset äänet. Ne eivät taatusti ollet seireenien laulua. Lähtö Marmarikseen. Miehistöjen otteissa näkyi jo tottumus. Päivän ohjelma merellä noudatteli aikaisempaa, joskin mieliin jo alkoi tulla viimeisen etapin haikeutta mutta toisaalta myös kotiinpaluun odotusta. Sen, että lähestyimme Marmarista, saattoi hyvin huomata meriliikenteestä: kantosiipialuksia, Gule-veneitä, kaikennäköisiä vesilläliikkujia. Vielä vähän ennen saapumistamme satamaan, pulahdimme mereen, tällä erää viimeisen kerran. Myös satamaan ajo oli omalta osaltaan kokemus. Puikkelehdimme satojen purjeja muiden veneiden sekä myös isompien aluksien lomitse Seturin venepaikoille. Kaikki perillä; kaikki hyvin. Satamaan tuloa seurasi veneiden luovutus. Tarkastusten jälkeen se oli ohi. Matkatavaramme saimme jättää vielä veneisiin, sillä seuraavan yön yöpyisimme vielä veneissä. Tämä ilta oli vielä aikaa kierrellä Marmarista ja katsastaa sen nähtävyydet. Venekunnat illastivat kukin tahollaan. Ilta kului nopeasti. Olikohan syynä aikainen kotiinlähtö seuraavana aamuna? Viimeisten ostosten jälkeen riennettiin veneille, jossa alkoi matkan ikävin tehtävä: matkalaukkujen pakkaaminen. Kun laukut oli pakattu, istuimme vielä pitkään iltamyöhään ulkona nauttien viimeisistä lämpimän yöilman hyväilyistä. Lauantai, kahdeksas päivä. Matkalaukut kannettiin aamulla veneistä bussiin, joka vei meidät lentokentälle. "Elveda Marmaris!" Lentoasemalla monien jonotuksien jälkeen alkoi jäljelle jääneiden liirojen hävitys - niitä kun lähtijä ei saa ottaa mukaansa. Lähtö oli nytkin hieman myöhässä, mutta pian olimme kuitenkin taas pilvien päällä ja käytimme hyväksemme sen, mitä yläilmoissa oli tarjolla. Neljä tuntia myöhemmin olimme Helsingin yllä. Laskeutuminen kovaan tuuleen ja räntäsateeseen toi mukanaan merkillisiä tuntemuksia. Vielä muutama tunti sitten ilman lämpötila ympärillämme oli hiostava 30 astetta. Lentoasemalta merenkävijät nousivat bussiin, joka vei heidät Turkuun ja kenet minnekin. Yhteishenkeä uhkuva matka oli ohi. Haikein mielin mennyttä viikkoa muistellen ja uutta seikkailua odottaen, Urpo Keränen föörgasti TURVAA PERHEESI HENKIVAKUUTUKSELLA. Kysy lisää Pohjolasta! Raimo Lehtinen, puh. (921) 267 5213 Rauli Ottila, puh. (921) 267 5223 1) - POHJOLA-YI-ITIÖT POHJOLA SUOMI-SALAMA EUROOPPAIAINEN ILMARINEN VENEPAIKKOJA Airiston välittömässä läheisyydessä 17 km Turun keskustasta. Vielä muutama venepaikka vapaana suojaisessa vartioidussa satamassa. Täydellinen korjaus- ja huoltopalvelu: -venevahinkokorjaukset -laminointi/osmoosiotyöt -sisustus- ja puutyöt -polttoainejakeluasema Tiedustelut p. 2588 201 / 2588 220 � �AVAWA� W[�[,AlW[lll» fJW SAMPAANTIE 358 20960 TURKU

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=