Merituulilainen 1997

nekonkareihin" lukeutuvaa Maxi Sailorin kipparia Matti Laurilaa. Iltapäivän ja illan ohjelmaan kuului veneen kilpailukuntoon laittaminen testipurjehdus ja lehdistön sekä television edustajien purjehdituttaminen. Aamulla lähtöpaikalle saavuttuamme meidät yllätti osanottajien hirvittävä määrä,sekä järjestäjien rutinoitunut ammattimaisuus. Kilpailuohjeiden jako,sekä kaikki muut viralliset asiat hoituivat rauhallisesti ilman mitään hämminkiä. Aamupäivällä koitimme onkia paikallisilta järvikonkareilta viime hetkien vinkkejä meille täysin vieraasta sisävesipurjehduksesta. Vieraaksi meille voisi sanoa myö reittiä, jossa kääntömerkkeinä ei ole muuta kuin lähtölinja, puolimatkan tarkastuspiste ja maalilinja. Näinollen muut osat reitistä saa purjehtia miltä puolelta tahan a saaria ja matalikoita. Tämä on varmasti eduksi sekä rohkeille että paikallistuntemusta omaaville osanottajille!! Lähtöjen alkaessa vallitsi edellispäivän kaltainen aurinkoinen ja melko tyyni sää, jonka ennustettiin jatkuvan koko kilpailun ajan. Tuuli oli erittäin heikko, ennemminkin pohjoisenpuoleinen "hönkäys". Lähtömme oli koko porukan viimeisenä, joten seurasimme silmä kovana aikaisempia lähtöjä saadaksemme vinkkejä omaan lähtöstrategiaamme. Saimme erittäin hyvän lähdön ja olimme alkumatkan kolmen parhaan joukosa,Hjallis takana. Matkan alkukolmanneksen jälkeen johdimme koko luokkaamme melko pitkään. Ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä. Tilanteeseen tuli muutos, kun huomasimme Päijänteen tuulet hyvin oikukkaiksi. Tuulten vaihtelut yllättivät meidätkin,jotka luulimme nähneemme jo Turun saaristossa kaiken. Siellä missä hetki sitten tuuli,ei nyt tuullut ollenkaan,ja muut Melgesit pyyhälsivät ohi. Koko matkan jatkui samankaltainen vuoroveto, kunnes illan pimetessä koko päivän taistelun jälkeen olimme ohittaneet kaikki muut ja päätyneet koko porukan ensimmäisiksi. Tässä vaiheessa muutimme alkuperäistä strategiaamme, jonka tarkoituksena oli kilpailla pelkästään samanlaisia veneitä vastaan. Niinpä tarkkailumme kohteeksi muodostui huomattavasti isompi Maxi Sailor (Banner 41 ). Haaveena oli olla koko "tleetin" nopein ja ensimmäinen vene maalissa. Kovan vastuksen saimme Harkimosta, Niinirannasta sekä Laurilasta. Onneksi pinnamme kesti loppuun asti ja "leikkasimme" maalilinjan ensimmäisenä runsaslukuisen yleisön hurratessa. Kateellisena kilpailun kuluessa vertailimme lukuisten veneiden muonapuolta omaamme, nimittäin meillä pääosaa näytteli kylmä makkara. 24 Tämä ei kuitenkaan haitannut menoamme,päinvastoin ehkä se on niin, että makkara miehen tiellä pitää (tässä tapauksessa vetten päällä). Yleisesti mieleen jäi vallitseva mukava tunnelma, jossa voi tuntea kuuluvansa yhteen suureen juomavesipurjehtijoiden perhee een. Ainoa moitteensija jä1jestelijöille löytyy maalilinjan poijuista,joista toinen oli ilmeisesti puhjennut ja roikkui tyhjänä maaliveneen takana. Yöllä ensimmäisenä saapuessamme oli maalilinjaa vaikea löytää lukuisten yleisöveneiden valojen seasta. Tulokset 1. MARINEL THUNDERBOAT / Kari Heikkilä/Sai! Racing Team 2. MAX! SAILOR / Matti Laurila 3. PATU / Antti Niiniranta 4. KFBM / Hjallis Harkimo MM- kilpailut Barcelonassa lokakuussa -97 Glenfiddich European Gold Cup purjehdittiin 1996 lokakuussa Välimerellä, Barcelonan edustalla. Salamana oli Olympiakisoja varten rakennettu Port Olimpico, joka tarjosikin mitä parhaimmat puitteet kisojen järjestämiseen. Veneitä oli kertynyt ympäri Eurooppaa ja muutama USA:stakin asti. Kaikenkaikkiaan kilpailussa oli mukana 52 Melges-venettä. Mukana oli monta eri luokkien MM- ja Olympia- mitalistia, joten tasoa ei voinut moittia huonoksi. Itse kisat purjehdittiin erittäin keveissä olosuhteissa ja puolet lähdöistä jouduttiin peruttamaan. Olosuhteet olivat purjehduksellisesti melko kevyet,mutta muuten Espanja näytti meille aurinkoiset kasvonsa. Suuresta tleetista johtuen radalla ei liiemmin ollut turhaa tilaa, ja myötätuuliosuudella oleva gate (portti) toi oman säpinänsä. Purjehdimme hyvän kisan sijoituksen ollessa 19.,mikä oli hyvä saavutus huomioon ottaen meille vaikeat olosuhteet. Merivirrat, tuulenkääntymät ja rannalta peilautuva ristiaallokko toivat oman säväyksen purjehdukseemme. Taas olemme viisaampia ennakkoon kilpailtaessa tämän tyyppisissä olosuhteissa. Toinen mukana ollut suomalainen tiimi Fazer Blue Magic sijoittui hienosti kolmanneksi. (Hyvä jätkät). Voiton vei jo toistamiseen Italian Tornadojen maailmanmestari Giorgio Zuccoli aivan uskomattomalla suorituksellaan. Euroopan Melges-luokalle siunaantunut sponsori Glenfiddich piti tuotteillaan huolen iitä,ettei jano päässyt yllättämään ja järjestikin heikon tuulen vuoksi Wind Partyt tuulten jumalten lepyttämiseksi. Ohjelmassa oli ilmaista ruokaa ja tietenkin viskiä. Tänä vuonna kilpaillaan Italian Punta Alessa jonne on luvassa Melgesejä n. 70 venekuntaa. Banana Cup Kesällä 27.7 1996 jätjestetty purjehduskilpailu / tapahtuma keräsi paikalle taas huomattavan määrän osallistujia ja kilpailua seuraavaa yleisöä. Kilpailun järjestävä seura GK sekä muut kilpailuja aktiivisesti järjestäneet pursiseura! hämmästyivät kilpailun herättämästä kiinnostuksesta. Sanana Cup järjestettiin jo toista kertaa. Kilpailua hauska katsella Pu1jehduskilpailut järjestetään yleensä kaukana ylei östä, vain lähdöt ja maaliintulot ovat olleet rannalta seurattavissa. Sanana Cupissa kilpailu käytiin aivan rannan tuntumassa,joten yleisön oli helppo seurata kilpailevien veneiden edesottamuksia, niin radalla kuin kilpailun väliajoillakin. Sanana Cupissa kilpaillaan banaaniradalla. Poijujen etäisyys toisistaan on vain alle maili. Tämä tuo kilpailuun tempoa ja enemmän jännittävyyttä. Melgesit mukana Kaikki Suomen kolme Melges- venekuntaa kilpailivat Sanana Cupissa. Kilpailu oli tiukka ja jännittävä, koska veneet kilpailivat omassa luokassaan ilman tasoituskertoimia, "ensimmäinen maalissa on voittaja". Tuuli oli heinäkuisen heikkoa, mutta päivän edetessä voimistui sopivasti. Viimeinen lähtö pu1jehdittiin mukavassa,mutta heikossa etelätuulessa. Ensimmäisen lähdön voitti Thelenien Fazer, toiseksi tuli Marinel Thunderboat ja kolmanneksi Antti Niinirannan Patu. Toisessa lähdössä Fazer ja Thunderboat ottivat mittaa toisistaan oikein tosissaan. Toisella luovilla Marinel ohitti Fazerin ja piti pintansa juuri ja juuri kalkkiviivoille asti. Ero maalissa oli vaivainen puolisen metriä. Viimeisen lähdön voitto tiesi Marinel Thunderboatille koko Sanana Cupin Melges- luokan voittoa. Banana Cup 1997 Melgesit kohtaavat Sanana Cupissa ensi kesänä uudelleen, ja luokka Suomessa onkin kasvanut mukavasti. Lisäksi Melgesejä on myyty naapuriimme Viroon viisi kappaletta, ja Euroopassakin luokka on levinnyt vauhdilla. Odotettavissa on,että kesän Sanana Cuppiin osallistuisi n. 8 Melges -venekuntaa,eivätkä kaikki Suomesta. Sanana Cupiin osallistuu muitakin veneluokkia,kuten uusi 49-luokka ja Star & Soling. Joitakin H-veneitä ja kansaveneitä odotetaan myö osallistuvan kilpailuun. Sanana Cup 1997 on kaksipäiväinen ja lähtöjä on n. 4 kpl. Palkintopöydät tulevat notkumaan erilaisista pikkupalkinnoista ja järjestäjät pyrkivät jakamaan palkintoja myös muille kuin voittajille. Pääpalkinnot ovat viime vuoden tavoin taas matkapalkintoja. Eri veneluokille on luvassa omat palkinnot ja oheishörtsyt. Kilpailuiden j älkeen.... SananaCupin kilpailutoiminnan päättyessä juhlailu jatkuu ja kilpailunjärjestäjät ovat panostaneet iltatoimintaan paljon. Kilpailun järjestäjät ovat nuoria purjehtijoita,jotka tietävät mikä kilpailuista yleensä puuttuu (Marinel Thunderboat Sail Racing Team). Järjestäjät julkaisevat kilpailuohjelman ja ohjelmatarjonnan paikallisissa tiedoitusvälineissä,joten seuraa postia i. Kaikille Meriluulilaisi/le hauskaa kesää loivol/aa Marinel Thunderboat Sai! Racing Team: Kari Heikkilä, Mika Packalen, Ma11i Nieminen. Kim Weslmanja Tommi Hirsimäki MARI EL THUNDERBOATT KILPAIL KALE TERI 1997 6-8.6. 1-1:ki Regatta (Helsinki) 22-29.6. Kieler Woche (Saksa) 6-8.7 Hankö Regatta (Norja) 18-20.7. Päijänne Purjehdus (Lahti - Jyväskylä) 26.7 97 Banana Cup (Turku Airiston matkailukeskus) Syyskuu Scandinavian Open Championship (Ruotsi) 4 - 10.10 European Goldcup Lisäksi tiimi tulee osallistumaan joihinkin paikalliskilpailuihin näytöstyyppisesti. Merituulen mestaruuskilpailuun tiimi osallistuu nyt kilpailun ulkopuolisena veneenä. 25

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=