ja tuulenpuuskat repivät aaltojen harjoilta vaahtoavan veden mukaansa vaikeuttaen tähystystä entistä enemmän. Laivurilla alkoi olla ongelmia suunnan pitämisessä, vaikka purjeet oli ehditty reivata minimiin. Myrsky nousee Maissa Skäretillä veneet oli vedetty korkealle vesirajan yläpuolelle turvaan. Pyydykset oli ehditty nostaa talteen ja viimeisiä saaliita selvitettiin vielä iltahämärässä. Sitämukaa kun kalat saatiin pois verkoista,vietiin ne suolatynnyreihin ja verkot rantavajojen hämärään. Kukaan ei edes ajatellut nostaa niitä telineille kuivumaan. Myrsky olisi vienyt ne saman tien kun ihmisilläkin alkoi olla vaikeuksia kallioilla liikkumisessa. Kaiken kokeneet saaristolaiset osasivat laskea yhteen äkkiä nousseen myrskyn ja merellä mahdollisesti olleet alukset. Oli odotettavissa, että joku onneton ajautuisi näillekin vaarallisille ja ahnaille vesille,jotka muodostivat Suomineidon alushameen pitsin. Ne olivat kaapanneet monta merenkulkijaa viimeisen kerran mutkiinsa, sadat laivanhylyt täplittivät tätä Saaristomeren ulkoreunaa. Kalastajat kerääntyivät suurimpaankalamajaan,kuka ylös parvelle,kuka seinävierusrahille, ja sen saattoi arvata, että hurjat tarinat liikkuivat havereiden ympärillä, kukin yritti muistella menneitä ja ylittää aina edellisen kertojan tarinan,ellei muussa,niin ainakin verisyydessä. Siinä se tuulen ulvoessa tuli yö ja väki alkoi hakeutua yöpuulle. Yhteinen toteamus oli, että heti aamun alkaessa vaaleta joku kiipeäisi torniin kaukoputken kanssa, jos vaikka merellä näkyisi jotain mielenkiintoista. Haaksirikko Ja olihan merellä väkeä,jotka erilaisissa aluksissaan olivat meren armoilla, kuka hallitusti, kuka hädän rajoilla. Meidän laivurimme oli sillä välillä. Laiva kesti merta, sen puoleen ei ollut ongelmia. Mutta suunnan pitäminen ja paikanmääritys alkoi olla onnen kauppaa. Laivuri ei voinut enää muuta kuin toivoa,että merta riittäisi kölin alla aamuun asti,jolloin taas nähtäisiin jotain. Myrsky oli tehnyttehtävänsä ja puhaltanutraivonsa merellä olleiden niskaan. Se alkoi hiljalleen laantua. Pelivara rannikon karien ja aluksen välillä vaan alkoi olla lopussa. Kuun valjun valon alkaessa voittaa syksyisen pimeyden saatettiin todeta, että aivan liian lähellä löivät aallot karikoiden yli. Karikoiden, joiden valkoharjainen rivi tuntui täyttävän koko taivaanrannan. Purjeiden avulla 42 yritettiin saada ohjailuvoimaa holtittomasti jälkimyrskyn aallokossa heiluvalle alukselle. Hetken se näytti jopa onnistuvan. Karikot alkoivat etääntyä mutta sitten tuli odottamaton kova tuulenpuuska,joka repi kankaat mastoista. Ajoankkuri heitettiin mereen, että edes jollain tavalla tilanne olisi hallinnassa,ja hiljalleen laiva käänsikin ahterinsa tuuleen ja holtiton heiluminen tasaantui. Avatusta ruumanluukusta saatiin purjeita repeytyneiden tilalle ja miehet lähetettiin mastoihin. Liikaa aikaa oli kuitenkin kulunut. Laiva oli painunut karikoiden syliin ja pian kävi se mitä oli pelätty. Laiva iskeytyi ensin sokealle kivelle,isomasto katkesi ja tuli kannelle. Onneksi kukaan ei jäänyt alle. Aallot irrottivat laivan muutaman iskun jälkeen ja ajelehtiminen alkoi uudestaan. Puosu tuli ilmoittamaan,että laivassa oli vettä enemmän kuin miehet ehtivät pumpata pois. Matkanpää alkoi häämöttää. Laivurilla ei ollut juurikaan muuta tehtävää,kuin valita suurin luoto tai saari,joka matkan varrelle sattui, ja yrittää ohjata alus sen rantaan mahdollisimman lähelle. Laiva todennäköisesti menisi mutta jos edes henkikulta saataisiin säilymään. Laivoja ja tavaraa saataisiin uutta,mutta hengenmeno olisi lopullinen. Sitä ei voitaisi korjata millään. Mennyt mikä mennyt. Ja niinhän siinä kävi, että jonkun muita korkeamman saarentapaisen rantaan alus vihdoin iskeytyi. Aallot ajoivat onnetonta jonkin aikaa ylöspäin, mutta ahteri alkoi painua. Keulasta hyppivät niin matkustajat kuin laivaväkikin mereen. Muutamille kävi kalpaten,mutta osa pääsi märkänä ja kolhiintuneena maihin. Laivasta saatiin purje mukaan ja jokainen yritti kerätä mitä sattui aallokosta saamaan ylös. Kaikki olivat märkiä, väsyneitä ja kolhiintuneita kun vihdoin oltiin koossa. Ajopuista saatiin orret ja purje pingotettiin niiden yli. Tavaroiden sekamelskassa jokainen yritti asettua mahdollisimman mukavasti ja torkkua vielä muutaman hetken ennen päivän vaikenemista. Tulentekoa ei kannattanut vielä edes yrittää. Jokainen torkkui kuinka sattui, useimmat painautuivat toisiinsa saadakseen edes hiukan yhteistä lämpöä. Aamun alkaessa vaalentua lähdettiin yhdessä katsomaan,mitä saataisiin laivasta talteen. Yli puoli laivaa oli vielä pinnalla,mutta näytti, että olisi vain hetken kysymys ennenkuin se painuisi hyiseen syvyyteen. Pelastuneet kapusivat takaisin alukseen ja lähtivät keräämään omaisuudestaan talteen mitä olisi saatavissa. Matkustajien tilat keskilaivassa olivat vielä juuri ja juuri pinnalla,vaikka vesi loiskuikin jo durkin alla. He keräsivät mitä saivat. Naiset vaatteita tietenkin ja miehet haalivat laukkuihinsa mitä ehtivät. Lastiruumat olivat jo veden nlla, paitsi keulassa,mutta se mikä oli lastattu, oli myös menetetty. Kannen kautta skailetista pu1ottautuen onnistui laivurin päästä kansihyttiinsä 1n pelastaa laivan paperit. Hänen tullessaan takaisin kannelle painui laivaparka taas metrin verran syvemmälle karin rantaan. Myrsky puhalsi vielä voimalla vai. kka tuulen kärki olikin jo mennyt. Haaksirikkoiset tutkivat saarensa ja totesivat sen olevan asumattoman. Ajopuita keräämällä saatiin tulentekotarpeet ja •ikä aikaakaan,kun elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta. Moni tuttava ja laivaväkeen kuuluvat oli purjehtinut viimeisen kerran tuulettomaan satamaan. Kunnia heidän muistolleen. Päivä kului erilaisissa puuhasteluissa. Kuka rakensi itselleen tasaisempaa makuualustaa,kuka vain istui ja murehti. Pari - kolme laivaväkeen kuuluvaa keräsi ajopuita ja pilkkoi niitä puosun varastosta tuoduilla kirveillä pienemmiksi. Laiva oli painunut jo keulastakin kantta myöten mereen, ja tasaantuva maini. nki jauhoi sitä saaren kalliorantaa vasten. Vain keulamasto oli rieruineen enää pystyssä. Ja niin koitti haaksirikkoisille toinen yö. l lylky näkyvissä Saaressa oli vahti ollut tornissa jo aamuvarhain,mutta sumuisessa aamussa ei ollut havainnut mitään varmaa. Ulkona Sälgrundin luona saattoi olla jotain outoa,mutta sumu ja aallokko estivät näkemästä tarkkaan,saati sitten lähtemästii. Päivän mittaan aallokko laski ja kaukoputkella saattoi nähdä saaren takaa maston joka ei kuulunut maisemaan. Ahnas kiilto silmissä valmistauduttiin matkaan. Sorkkaraudat, kirveet ja köyttä varustettiin pariin veneeseen. Miehet alkoivat käydä kuumina. Hylky ja he olivat lähinnä. Vaikka meri kävi vielä korkeana lähdettiin matkaan. Saalistushimo voitti varovaisuuden. Ulkoluodoille oli matkaa, mutta nousevan kuun valossa taittui loppumatka tuttuja vesiä. Saareen tultiin varoen,jos vaikka olisi pelastuneita. Jonkin kiven kolosta näkyi nuotion valo loimuttavan. Saaren rannasta olivat toiset löytäneet laivan lähes kantta myöten meressä. Sitä ei tiedetä mitä sitten tapahtui,mutta kun myrskyn kokonaan tyynnyttyä tuli myös muita snaristolaisia paikalle,silloinkaan eivät asiat pysyneet sen kummemmin salassa kuin nykyäänkään,niin he löysivät vain vesirajaan asti palaneen laivan jätteet,jotka jatkuivat tummaan syvyyteen. Naaroilla saatiin ylös köysiä,ja jotain muuta kannella ollutta tavaraa. Purjeista ei ollut tietoakaan. Rannasta löytyi paikka,jossa oli pol43 tettu nuotiota ja jossa oli jotain pelastettua tavaraa. Ihmisistä ei ollut jälkeäkään. Pettyneet "pelastajat" purjehtivat kotiinsa ja haaksirikko jäi vain muistoksi muiden joukkoon. Ne saariston huhut Kunnes saaristossa alkoi kiertää kummia huhuja. Joku oli käynyt Skäretissä haaksirikon jälkeen ja huomannut saarelaiset kylmäkiskoisiksi ja kyräileviksi. Kierrellessään päivällä hän oli löytänyt suljetun rantavajan ja ikkunasta kurkistaessaan oli vajassa nähnyt naruilla kuivumassa miesten ja naisten vaatteita, jotka kuosiltaan ja väreiltään eivät olleet saaristolaisten käyttämiä. Eikä tämä vielä mitään. Toisella puolella vajaa hän oli laudan raoista kurkistellessaan todennut, että siellä oli ollut ulkomaisia seteleitä kuivumassa ja narukaupalla. Tutkaileviin kysymyksiin ei kukaan ollut vastannut mitään, vaan puheenaihetta oli vaihdettu pikaisesti. Ja niin oli vieras katsonut parhaaksi lähteä pois. Juttu meni myös viranomaisten korviin,mutta heidän tullessaan Skärettiin se oli ollut jo talvikunnossa ja tyhjillään ja saaristolaiset omassa maalikylässään,josta ei ollut mitään löydettävissä. Kummasti keväällä vain oli jollakulla uusi vene toisella, uudet silakkaverkot, kenellä talo maalattu ja niin edelleen. Kumma vauraus oli iskenyt pikkukylään. Ja kaikki tämä tapahtui naapurikylässä, lopetti kertojani tarinansa sillä kertaa.
RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=