Houts A.llo�� Pennäs sijaitsee Houtsalan länsipuolella ja tukikohtamme on saaren länsikärjessä. Tukikohdan vuokrasopimus kestää nyt vuoden kerrallaan. Seuran pyrkimys on pitää paikkaa siihen asti kunnes löydämme oman saaritukikohdan, jonka hankinnasta on tehty päätös vuosikokouksessa. Muistettava kuitenkin on, että paikka on palautettava alkuperäisessä kunnossa vuokrakauden päättyessä. Niemenkärjen eteläpuolella on moottorivenelaituri poijuineen ja sen luona on myös sauna puucee sekä grilli. Paikka on erittäin rauhallinen ja viihtyisä ja saunan jälkeen on hienoa istua grillillä ja seurata auringonlaskua. Pohjoispuolella on laituri, jonka edessä vettä on yli 2 m, mutta sielta on saunalle aika hankala kulkureitti. Tukikohta on erittäin herkkä lännen puolisille tuulille. Seuramme isäntänä tukikohdassa toimii Ossi Seppälä ja paikan omistaa Erik Jansson. 8 Saaritukikohtiemrne rakentaminen ja kunnossapito on tehty ja tullaan tekemään talkootöinä saariisäntien ja saaritoimikunnan johdolla ja päätökset niistä tehdään yleensä vuosi- ja syyskokouksessa. Uusi saaritoimikunta on intoa täynnä, joten talkoita tu.llaan järjestämään kaikissa tukikohdissa Niiden kunto ja viihtyisyys on koko jäsenistön vastuulla. Käytä siis tukikohtaa kuin omaasi. MUISTATHAN -Autathan kanssaveneilijää hänen rantautuessaan -Siivoathan jälkesi ja viet roskat mennessäsi -Muista jättää pilkottuja puita myös seuraaville saunojille -Tarkista grillipaikka tulipalon varalta -Täytä makeavesiastiat mahdollisuuksien mukaan -Ethän käytä merivettä kiukaassa -Älä häiritse luonnon rauhaa esim lintujen pesimisaikaan -Kirjaathan käyntisi vieraskirjaan, koska sen perusteella ratka.istaan saaritukikohtien käyttöaste ja tulevaisuus Asianajotoimisto Jukka Angervo Ky Puutarhakatu 12, 20100 Turku Puh. (02) 250 1800, fax (02) 250 2901 0400-502 800 Ari Blom APX-METALLI OY Autoilijankatu 30 20780 Kaarina Puh. (02) 4090 550 Telefax (02) 4691 550 TILAUSKONEPAJA Al-rakenteet Ruost. ja haponkest. tuotteet Teräsrakenteet ja -putkistot 9
RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=