Mestari meressä. Kiitos kaudesla Huvitoimikunla + Ari 34 Yhteistyökumppanit - kaiken toiminnan perusedellytys Purjehlijallitto on asettanut itselle n lähivuosiksi tiukat ja haastava! 1avoitteet, joihin pääseminen edellytliiä kovaa työtä ja täydellistä Purjehlijaliitto saa toimintaansa tukea myös Opetusministeriöltä. Julkisen tuen osuus liiton talousomistautumista asian hyväksi. Suu- arviosta on kaikkiaan noin viidenri merkitys on myös Purjehtijalli- nes. 1011 yhteistyökumppaneilla. Ilman h idän tukeaan ei tavoitteiden saa- Huippupurjehduksen kehittämivuuaminen ole mahdollista. seksi entisestään Purjehtijallitto toimii aktiivise&5llyhteistyössä SuoPurjehtijallitto toimii aktiivisessa men Olympiakomitean kanssa. yhteistyössä mm. seuraavien jär- Yhteistyöllä pyritään myös suomaj slöjen ja viranomaisten kanssa: laispurjehlijoiden käytettävissä olevien välineiden kuten putjeiden • Suomen Olympiakomitea • Suomen Liikunta ja Urheilu ry. • International Yacht Racing Union, Kansainvälinen Purjehtijaliitto • Merenkulkuhallituksen veneilytyöryhmä • Ympäristö-, Liikenne- ja Valtiovarainministeriöt ja mastojen mahdo!Hsimmankorkean tason varmistamiseen. Suomen Purjehtijalliton toimisto on avoinna arkisin klo 8.30 - 16.00. Puhelinajat: 9.00 - 10.00 ja 14.00 - 15.00 Suomen Purjehtijaliitto ry Radiokatu 20, 00240 Helsinki Puhelin (90) 1581 35
RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=