, MM-kisat 2001 13. Merituulen Mestaruuskilpailut järjestettiin lauantaina 11.8, Lähtö tapahtui poikkeuksellisesti yhteislähdöllä klo. 12:00. Purjehtijat matkaan lähetti Nummelan Juha komeasti haulikolla jysäyttäen! Tänä vuonna kilpailureitti oli totutusta poikkeava, startti tapahtui Airiston Matkailu hotellilta, itäpoijun ja länsiviitan väliseltä linjalta. Matka jatkui Grangrundenista Orhisaaren kautta Ins.Pettersonille, josta jatkoimme Stora Sådigiin, sieltä Apagrundenin kautta perinteiseen maaliin Hästholmeniin. Reitinpituus lähdöstämaaliin oli 14,7 mpk. Matkaan lähti tällä kertaa 17 venettä. Sääolosuhteet suosivat purjehtijoita, ilma oli pilvipoutainen, tuulta 5-7m/s ja lämpötila n.18 C. Aikaa reitin selvittämiseen kului vajaasta kolmesta tunnista kolmeen ja puoleen tuntiin. Nopeimmin reitin selvitti Asko Snäkin Avance 36:lla, ajalla 2.54, mutta LYS-tasoituksista johtuen aika ylsi kolmanteen sijaan. Kakkossijalle ylsi näissä kisoissa Jari Palsio Avance 245:lla ja voittoon purjehti toistamiseen Per-Erik. Packalen Antilla 30:llä. Kilpailutoimitsijan tehtävät hoitivat Nummelan perhe. Vuoden 2002 kilpailut järjestetään elokuussa. Vahvistus ajankohdasta ja lähtöpaikasta tulee jäsenille kevään jäsenkirjeessä. Hyviä purjehduskelejä toivottaen Sakari Lehtovirta Merituulen Mestaruuskilpailut Vene Tyyppi Kippari Purjenro. Meripetteri 2 Antila 30 Per --Erik Packalen 548 Armida Avance 245 Jari Palsio 2723 Albertina Avance 36 AskoSnäkin 1 Maaia Finn Flver27 Jouko Maanniittv 1380 Big Nicci Finn35 Markku Konttinen 3284 lna Comfortina 32 likka Mikkonen 2600 Divina lnferno 29 Ari Mikkola 2891 Tiirle IS400 Timo Lehtinen 8236 River Mamba36 Raimo Rike 9113 Alibi Sunwind27 Kari Suvanto 5057 Valbora von Våa Wasa 360 Vaoou Keooola 2878 Albicilla Albin Express Ari Johanson 1085 Puffinus lnferno 29 KullervoSirpiö 3652 Madonna Absolut 37 TimoWahlroos 5649 Cinnabar H Sakari Lehtovirta 358 Jonadi Guy 822 Markku Virtanen 7488 24 Merituulen Mestarit kautta aikojen: Vuosi: 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 11997 1998 1999 2000 2001 Vene: Armida Oona Sebastian Tuuletar Cappucino Tuuletar Armida Marinel Thunderboat Marinel Thunderboat Meripetteri 11 Rosinante Divina Meripetteri 11 Tyyppi: Avance 245 Scanper Finn35 Facil30 HR29 Facil30 Avance 245 Melges24 Melges24 Antilla 30 Avance 36 lnferno 29 Antilla 30 Kippari: Jari Palsio Kari Kuusela Petri Hautala Tapio Koski Jari Visti Tapio Koski Jari Palsio Kari Heikkilä Ari Blom Per-Erik Packalen Aarno Aho Ari Mikkola Per-Erik Packalen 11.8.2001, radan pituus 14,7 mpk rustus LYS Lähtöaika Maalissa Purj.aika Lask.aika Sija -GV 1,06 12:00:00 15:02:30 3:02:30 3:13:27 1 -G- 0,99 12:00:00 15:17:05 3:17:05 3:15:07 2 -GV 1,14 12:00:00 14:54:03 2:54:03 3:18:25 3 -GV 1,01 12:00:00 15:16:50 3:16:50 3:18:48 4 -GV 1,13 12:00:00 14:56:00 2:56:00 3:18:53 5 -FV 1,10 12:00:00 15:02:55 3:02:55 3:21:12 6 -GV 1,11 12:00:00 15:03:20 3:03:20 3:23:30 7 -GV 1,17 12:00:00 14:55:01 2:55:01 3:24:46 8 -GV 1,17 12:00:00 14:55:12 2:55:12 3:24:59 9 -GV 1,00 12:00:00 15:25:00 3:25:00 3:25:00 10 - - V 1,17 12:00:00 14:55:14 2:55:14 3:25:01 1 1 - 1,08 12:00:00 15:12:40 3:12:40 3:28:05 12 - - V 1,10 12:00:00 15:14:10 3:14:10 3:33:35 13 00.V 1,23 12:00:00 14:55:07 2:55:07 3:35:24 14 SF- 1,07 12:00:00 15:23:00 3:23:00 3:37:13 15 -GV 1,10 12:00:00 15:17:55 3:17:55 3:37:43 16 25
RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=