Merituulilainen 2019
Lähdimme ruoan puolesta hyvin varautunei- na kesälomareissullemme viime vuonna. Ostin tuoreen ruoan lisäksi purkkiruokaa, pastapus- seja ja kaiken maailman eineksiä mieheni kau- huksi. Reissullemme oli tulossa lastenlapsia ja lapsia ja meri-ilma tunnetusti nälättää. Yleensä emme eineksiin turvaudu vaan ostamme sikä- läisistä kaupoista ruokaa ja ulkonakin käymme syömässä. Tällä kertaa olin varautunut myös jauhelihaan ja kanaan ja tietysti suklaata ja karkkia oli mukana. Onni potki muonavastaa- vaa hyvällä varastolla. Emme päässeet nimittäin kauppaan ennen kuin Törebodassa, mikä sijait- see melkein Vänernillä. Nynäshamniin rantautuessamme 11-vuotias Sylvester huudahti ”Fammu, tossa on takuu- GRILLIRUOKAA GÖTA KANALILLA JUHANNUSAATTONA 2018 varma ruokapaikka, kun on ketchuppipullot pöydässä.” Se oli tietysti ainoa vaihtoehto. Saimme kun- non hampurilaiset ranskalaisilla, olutta, kokista ja jalkapallomatsi isolta screeniltä. Säät eivät suosineet meitä menomatkalla. Isoa aallokkoa ja vastatuulta tarpeeksi asti. Jouduimme Trosaan turvaan. Tykkäämme satamasta, mutta nyt oli pakon sanelema juttu mennä yöpymään. Ilmat vaihtuivat kuin taikais- kusta aloittaessamme Göta kanalin kipuamisen ylös. Kukaan ei ollut aliravittu – kaikki pöperö oli kelvannut; syvistä kulhoista ammensi miehistö tekemiäni ruoka-annoksia naamariin ja jopa pyysivät aika ajoin lisää. Göta kanalin ensimmäinen yöpymispaikka oli Norsholm. Ulkoruokinta onnistui - syötiin Kapten Bille´s -nimisessä ravintolassa pihvit ja ranskalaiset – hyvää oli. 24 I Merituulilainen 2019
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=