Merituulilainen 2022

Huvillan matka lämpimille vesille ITÄMERI 15.8.-29.8.21 Logissa 627 mpk Satamia 5 kpl ja ankkuripaikkoja 2 kpl Ajatus hieman tavanomaista neljän viikon kesälomapurjehdusta pidemmästä matkasta syntyi, kun ostimme nykyisen veneemme Nauticat 42 keväällä 2010. Vene oli jo ostohetkellä varustelultaan varsin kattava ja soveltui hyvin pitkiin matkapurjehduksiin. Olemme vuosien varrella täydentäneet varustusta niin, että nykyisellään se soveltuu myös pallonkiertoon. Vene on helposti hallittavissa kahden hengen miehistöllä, vaikka tilat meriolosuhteissa riittävät väljästi kuudelle hengelle. Olemme sopineet tekevämme ainakin ensi alkuun kahdestaan yhden tai kahden päivän matkoja. Kokemuksesta tiedämme, että Itämerellä ja Atlantin rannikolla tämä toimii meidän kohdalla parhaiten. 15.8.2021 oli Hestikseen saapunut iloinen joukko merituulilaisia meitä saattelemaan. Ensimmäisen yön vietimme Utössä, mistä siirryimme Gotlantiin. Jo ennen Gotlantia sattui pieni haveri, kun tuliterä rullafokka irtosi. Hyvässä kelissä navikointi sujuikin helposti. (Öppenskärin pohjoispuolella oli ensimmäinen ankkuripaikkamme. Hiukan katsoimme, kun ranskalaisveneestä lähti sup-lautailija. Veden lämpötila oli 12 C. Reipasta menoa! Kieliin asti olimme saaneet veneen kylkikiinnitykseen. Nytkin köydet olivat niin ja vastassa olikin perätolpat ja kapea metallinen laituri. Tuuli painoi venettämme eikä försti voinut muuta kuin hypätä laiturille, sillä seurauksella, että selkä kipeytyi. KIELIN KANAVA, POHJANMERI, HOLLANNIN KANAVAT JA ENGLANNIN KANAALI 30.8.- 20.9.21 Etapin pituus 907 mpk, kokonaismatka 1.534 mpk, Satamia 14, poijuja 1 kpl ja ankkuripaikkoja 2 kpl Itämereltä poistuimme Kielin kanavaa pitkin. Ka28 I Merituulilainen 2022

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=