Merituulilainen 2023

Merituulilainen 2023 I 1 Saari-isäntä Henri Prihti 0500123489 henri.prihti@hotmail.com VÄSTRA ROCKELHOLM KARTTA 708 60.06,2 21.52,5 Merituulilainen 2008 I Rockelholm sijaitsee Nauvon eteläpuolella, suositun veneilyreitin, Helsingholm - Gullkrona - Rockelholm – Korppooström, varrella. Se on seuramme vanhin saaritukikohta, ja ainakin toiseksi suosituin kirjattujen vuosittaisten käyntimäärien perusteella, jotka vaihtelevat noin 80-150 kpl:n välillä, riippuen kesän tuulista. Tukikohta on sen verran arka pohjoisen puoleisille tuulille, että nukkuminen saattaa jäädä vähiin reippaammalla tuulella. Tukikohdan palveluihin kuluu: sauna, puucee, grilli ja savustusuuni, sekä kiinnittymistä varten tukeva laituri ja muutama poiju. Luontaisetuihin kuuluu myös kauneimmat auringonlaskut, joita voi ihailla saunan terassilla, laiturilla tai vaikkapa vain kalliolla istuskellen. Saarella voi liikkua vapaasti, kunhan ei eksy mökkiläisten pihoihin. Suotavaa olisi myös, että toukokuussa grillin välittömään läheisyyteen jo useana vuonna pesänsä tehnyt haahka saisi hoitaa lisääntymistyönsä rauhassa loppuun. Mukavaa veneilykesää kaikille Merituulilaisille. Nähdään Rockelholmissa toivoo saari-isäntä! VÄSTRA ROCKELHOLM KARTTA 708 Saari-isäntä Juha Salminen 0400-455 375 juha.salminen@ rst-terasmyynti.fi © MERENKULKULAITOS 2005, julkaisulupa nro 323/721/2005 60.06,2 2 .52,5 PuuCee Sauna Rockelholm sijaitsee Nauvon eteläpuolella, suositun veneilyreitin Helsingholm – Gullkrona – Korpoström varrella. Tukikohta on ollut seuramme käytössä vuodesta 1985 ja venekäyntejä on viime vuosina ollut noin 150. Tukikohta on sen verran avoin pohjoisen ja idän puoleisille tuulille, että nukkuminen saattaa jäädä vähiin reippaammalla kelillä. Väylällä liikkuvien veneiden aallot kannattaa ottaa huomioon venettä kiinnitettäessä. Tukikohdan palveluihin kuuluu sauna, puucee ja grillimaja. Kiinnittyminen tapahtuu betoniponttonilaituriin. Luontaisetuihin kuuluu myös kauneimmat auringonlaskut, joita voi ihailla saunan terassilta, laiturilta tai vaikkapa grillipaikalla istuskellen. Kulloinkin paikalla olevat venekunnat sopivat keskenään saunomisesta. Saarella voi liikkua vapaasti, kunhan ei eksy mökkiläisten pihoihin. Kevätaikaan maastossa liikuttaessa tulee välttää pesivien lintujen häirintää.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=