Merituulilainen 2023

Merituulilainen 2023 I 55 ohjelmistosta ja viimeisin sellainen on toteutettu reitillä Kasnäs – Maarianhamina - Turku keväällä 2018. 1990-luvulla jäsenistön keskuudessa suuressa suosiossa olleet Välimeren syyseskaaderit myös loppuivat ja uudella vuosituhannella ulkomaille suuntautuneita yhteisiä purjehduksia on ollut vain muutamia. 2010-luvun puolivälin paikkeilla MM-kisan jälkeistä illanviettoa laajennettiin suuren suosion saaneeksi musiikilliseksi illaksi, minne on säännöllisesti hankittu ulkopuolinen artisti tai kokoonpano esiintymään. Uutena talvikauden tapahtuma ohjelmaan tuli vuonna 2014 jäsenistön keskuudessa suosiota saavuttanut valokuvakilpailu. Viimeisin uusi ohjelmanumero on tähän mennessä kaksi kertaa toteutettu kevätretki Ruissalossa ulkoilun ja makkaranpaiston merkeissä. Merituuli on vuosien kuluessa muistanut ansioituneita jäseniään monin tavoin. Toiminnan alkuaikoina käytössä oli mm. pöytästandardi, jossa oli kuvattuna seuran ensimmäinen tunnus ”tyrsky”, sekä seinätelineellä varustettu visakoivuinen knaapi. 1990-luvulla oli käytössä yksittäin valmistettuja ansiomerkkejä, joiden jakamisesta ei ole löytynyt kirjallisia ohjeita tai sääntöjä. Palkitsemisjärjestelmä uusittiin vuonna 2007, jolloin käyttöön tulivat kultainen, hopeinen ja pronssinen ansiomerkki ja niiden jakamista koskevat säännöt. Käytössä on myös plaketti, joka voidaan myöntää joko jäsenelle tai seuran ulkopuoleiselle henkilölle erityisistä ansioista. Vuodesta 2013 lukien on valittu ”Vuoden merituulilainen venekunta”, mikä huomionosoitus on hallituksen päätöksellä kohdennettu kauden aikana aktiivisesti seuran eri toimintoihin osallistuneelle tai muuten ansioituneelle venekunnalle. Merituulen toimintaa ohjaavat yhdistyksen säännöt ovat vuosien kuluessa uusiutuneet kaksi kertaa. Alkuperäisillä säännöillä tultiin toimeen vuoteen 2002, jolloin sääntöjen suurin uudistus oli eri jäsenluokkien uusi määrittely ja käyttöön tuli mm. puolisojäsen. Seuraavan kerran sääntöjä uudistettiin vuonna 2012, jolloin siirryttiin yhteen vuosittaiseen kokoukseen ja aiemmin mukana ollut syyskokous jäi pois. Toimintaa saaritukikohdissa ohjaavat saarisäännöt tulivat käyttöön vuonna 2003. Juhani Toikka

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=