Merituulilainen 2023

58 I Merituulilainen 2023 kilpailuun mukaan myös ne seuran aktiiviset purjehtijat jotka muina viikonloppuina kiersivät piirin ”virallisia” kilpailuja. Heinäkuun halusimme varata lomapurjehduksille, jotka usein suuntautuvat kauemmille vesille, jolloin kilpailuun osallistuminen olisi myös helposti saattanut jäädä väliin. Niinpä olimmekin sitten elokuun kauniina kesäisenä viikonloppuna 1989 Långrundetissa Merituulen ensimmäisen mestaruuskilpailun merkeissä. Minua taisi kilpailun järjestäjänä jännittää enemmän kuin niiden 14 veneen miehistöjä, jotka osallistuivat ensimmäiseen kilpailuumme. Apuna järjestelyissä minulla oli hyvä kilpapurjehdusystäväni Jarmo, jonka kanssa tuomariveneestä käsin koetimme parhaamme mukaan antaa kaikki viralliset rata-, valmistautumis- ja lähtömerkit niin viestilipuilla kuin äänimerkeilläkin. Seuraavina vuosina opimme ottamaan rennommin ja luovuimme ”turhista” viestilipuista näissä Merituulen omissa kilpailuissa. Palkintosijat tässä seuramme ensimmäisessä kilpailussa nappasivat veneidensä kippareina Jari Palsio, Tapio Koski ja Risto Vainio. Kilpailujen jälkeisestä muonituksesta ja muusta yhteisestä toiminnasta vastasivat heti ensimmäisestä kerrasta alkaen mukaan tulleet seuramme aktiiviset moottoriveneilijät, joiden ansiota suurelta osin on kaikkien vuosien kilpailutapahtumiin, ja erityisesti niiden jälkeiseen illanviettoon kehittynyt hyvä henki ja iloisen yhdessäolon tunnelma. Nimi ”MM-kilpailut” eli virallisemmin Merituulen Mestaruuskilpailut syntyi kun ensimmäisen kerran olimme kirjoittamassa Merituulilaiseen juttua kilpailuista ja huomasimme että kilpailumme nimessä on samat alkukirjaimet kuin Maailman Mestaruudessakin, johon tuo MM myös toisinaan on erheellisesti liitetty! Sanotaan että kehitys kehittyy… Ja niin myös Merituulen MM-kilpailut. Olin itse järjestämässä näitä kilpailuja yhteensä 12 vuoden ajan, eli vuoteen 2000 saakka. Tänä aikana lähtösatama vaihtui Långgrundetista Airiston Matkailukeskukseen ja edelleen Nauvon vierassatamaan. Kilparadat vaihtelivat niin että maali on näiden lisäksi sijainnut myös Rockelholmissa ja sittemmin Hästholmissa. Alkuvuosien yhteislähdöistä siirryttiin välillä kilpailemaan takaa-ajokilpailuina, joissa veneiden väliset erot huomioidaan jo lähtöajoissa ja ensimmäinen maalissa on aina voittaja. Näin kilpailemisen jännitystä lisää tieto siitä, että jokainen matkalla ohitettu vene jää taakse myös tulosluettelossa! Osallistuvien veneiden määrä kasvoi niin, että noina vuosina radalla oli parhaimmillaan 23 venettä taistelemassa Merituulen mestaruudesta. Vuonna 2001 Sakari Lehtovirta otti vuorostaan järjestelyvastuun MM-kilpailuista, ja Saken johdolla kilpailutoiminta kehittyi edelleen voimakkaasti. Vuonna 2006 kuvaan mukaan tuli VMT-Cup jossa elokuussa pidetyn Mestaruuskilpailun lisäksi huomioidaan myös seuran

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=