Merituulilainen 2023

60 I Merituulilainen 2023 MERITUULEN KISOISSA ON VAUHTIA JA ”VAARALLISIA” TILANTEITA, JÄNNITYSTÄ SEKÄ MUKAVAA YHDESSÄOLOA KISOJEN PUITTEISSA (ETKOT SEKÄ JATKOT) Kilpailujen lähtösatamana kevät- ja syyskilpailuissa pysyi pitkään Airiston Vierasvenesatama, kunnes ko. paikan huonokuntoisuuden vuoksi siirryttiin käyttämään Nauvon vierassatamaa lähtösatamana. Lopulta kaikki lähivuosien kilpailut ovat lähteneet pääsääntöisesti Nauvosta. Paikan vaihtoa on lisäksi puoltanut Nauvon monipuolisemmat palvelut. MM-kilpailujen maali on ollut perinteisesti Hestis. Ainoastaan kerran (Hestiksen olemassaolon aikana) maalipaikkana kokeiltiin Rokkelia vuonna 2010. Kilpailut olivat LYS-aikakaudella helpompi järjestää, koska veneiden luvut olivat helpommin saatavissa ja tasoitusjärjestelmä oli muutenkin yksinkertaisempi. Nykyinen FinRating -järjestelmä on tietyllä tavalla hankalampi ja osin sekavampi tavallisen puulaakiseilaajan näkökulmasta. Purjehduskilpailujen osallistujamäärät ovat laskeneet vuosien saatossa. Trendi on samankaltainen muissakin Turun alueen kilpailuissa. Jopa Pyytinkarin kilpailuissa osallistujamäärä on laskenut 20-30 veneeseen, kun aikanaan osallistujamäärä on ollut jopa alun toista sataa. Määrän laskun myötä myös paras perhevene palkinto on pudonnut Merituulen kisoista pois. Kilpailurata MM-kilpailun perinteisen radan osalta on lyhentynyt, koska se koettiin liian pitkäksi (Airiston vierassatama -Loukeenkarit-Hestis). Lähivuosina kilpailuradat ovat mutkitelleet Etelä-Airiston ja Ominaisten ympäristöissä ja olleet noin 20-25 mpk. Kilpailujen etkot ovat usein alkaneet edeltävänä ilta Nauvossa mm. pizzan merkeissä ja jatkuneet eri kokoonpanoilla eri veneissä. Kilpailutaktiikkoja on hiottu usein myöhään yöhön sekä haettu viimeisimpiä säätietoja. Kilpailuissa on tietyt veneet dominoineet kärjessä kuten Konttisen ja Mikkolan Kilpailut Veneen nimi 60 Ådan II 51 Big Nicci 39 Ad Astra 33 Merit 29 Eglantier 26 Stella 26 Irene 24 Eleena 17 Meripetteri 15 Grand Cinnabar 14 Safir 14 CeBelle 12 High Way 12 Tuuletar 11 Black Pearl 10 Merili 10 River 10 Armida 9 Iines 8 Future 7 Nooa 6 Tiirle 5 Amazing Day 5 Jonadi 5 Rosinante 5 Jennifer 5 Tinja 4 Deianeira 4 Bella Notte 4 Pisara 4 Pikantti II 4 Alibi 4 Butterfly 3 Tuulilla 3 Albertina 3 Suvituuli 3 Ina 2 Matilda 2 La Storia 2 Aventura 2 Another Star 2 Elenna 2 Aino A 2 Honey 2 Sebastian 2 Cappuccino 2 Marinel Thunderboat 2 Alfalea 2 Serafiina II 1 Menja 1 Dobby 1 Mojette 1 Destiny 1 Helmi 1 Aurelia 1 Rapunzel 1 Linnea ll 1 Aventurinha 1 Lady Jutta 1 Lupsus Sirius 1 Fun4Us 1 Deianeira Inf.28 1 Minneli 1 Helena 1 Eldunari 1 Odette 1 Perdita 1 Christel 1 Elli 1 Diana 1 Foca 1 Saga II 1 Oona 1 Carmen Maris 1 Daria II 1 Meritiia 1 Chancilla 1 Sunfun 1 Valborg von Våg 1 Beatrice Osallistujamäärät kilpailuihin Viimeisin vene kattaa kipparin kaikki veneet, esim. Ådan II – Levoton Tuhkimo – Albicilla.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=