Urheiluhallit syksy 2023

ASIAKASLEHTI / 2023 syksy Liikkeessä koko ikä Iloa ja elinvoimaa!

2 Julkaisija: Urheiluhallit Oy Päätoimittaja: Eija Holmala Toimitussihteeri: Emmiina Lindfors Taitto: Nina Räikkönen Kannen kuva: Lauri Dansk Painopaikka: Hansaprint Oy Painosmäärä: 75 000 kpl Kannamme vastuuta ympäristöstä. Käytämme Ekokompassia. Urheiluhallit asiakaspalvelu Puh. 09 3488 600 asiakaspalvelu@urheiluhallit.fi urheiluhallit.fi/asiakasinfo Seuraa meitä: urheiluhallit.fi Kuva: Kari Kuukka Kesää on taas saatu viettää nautiskellen sen tarjoamista monipuolisista tapahtumista ja aktiviteeteista. Moni meistä on viettänyt aikaansa myös veden äärellä hyödyntäen tätä mainiota elementtiä erilaisiin harrastuksiin. Silti täällä satojen tuhansien järvien maassa asuu yllättävän monta uimataidotonta lasta ja aikuista. Uimataidottomien määrän kasvu onkin viime vuosina ollut erityisen huolestuttavaa. Hyvästä uimataidosta iloa ja turvallisuutta Aikuisten uimataitoa tutkittiin edellisen kerran Kansalaisliikuntataidot -kyselytutkimuksessa vuonna 2022. Tutkimuksessa selvitettiin yli 18-vuotiaiden uimataidon osaamista, merkitystä itselle ja yhteiskunnalle, uinnin harrastamisen motiiveja ja olosuhteita sekä harrastamisen esteitä. Tutkimukseen vastanneista aikuisista 53 % ilmoitti olevansa uimataitoisia Pohjoismaisen määritelmän mukaan, eli siis lähes puolet aikuisista on uimataidottomia. Vastaavasti kuudesluokkalaisten uimataitoa tutkitaan määräajoin kansallisella uimataitotutkimuksella. Viimeisin uimataitotutkimus toteutettiin vuonna 2022 Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton, Jyväskylän yliopiston ja Opetushallituksen yhteistyönä. Tutkimuksen mukaan valtakunnallisesti kuudesluokkalaisista 55 % on uimataitoisia. Määrä on siten laskenut dramaattisesti vuodesta 2016, jolloin uimataitoisia kuudesluokkalaisia oli vielä 76 %. Jokaisen kannattaa opetella uimaan edes kohtuullisesti Hyvä uimataito on erinomainen henkivakuutus itsellemme, ja se tarjoaa mahdollisuuden tarvittaessa auttaa myös muita. Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna hukkumisia tapahtuu Suomessa kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa. Hukkumistilastot osoittavat, että 100 vuotta sitten Suomessa hukkui 25 / 100 000 henkilöä kohden. 2020 –luvulla vastaava suhdeluku on 2,5 / 100 000 henkilöä kohden. Vaikkakin hukkuneiden määrä on viime vuosikymmeninä vähentynyt, on määrä edelleen aivan liian korkea. Hukkuneiden määrän vähenemiseen on ollut merkittävästi vaikuttamassa uimahallien rakentaminen ja niissä tapahtuvan lasten ja aikuisten uinninopetukseen panostaminen. Siksi on tärkeätä määrätietoisesti jatkaa tätä työtä ja huolehtia siitä, että kaikille vauvasta vaariin on tarjolla riittävästi uimahalleja ja vesipinta-alaa. Hyvän uimataidon ja vesiturvallisuustaitojen oppiminen lapsuudessa tuottaa runsaasti iloa ja elämyksiä. Samalla se tuo mahdollisuuden liikunnalliseen elämäntapaan. Uimataito mahdollistaa vesiliikunnan harrastamisen monipuolisesti. Vedessä tapahtuva liikunta sopii myös useille sellaisille henkilöille, joille muunlainen liikunnan harrastaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Vesiliikuntaa kannattaa kokeilla erityisesti, jos on nivelongelmia tai kaipaa pehmeämpää liikuntaa. Uusia uimahalleja ja altaita tarvitaan Me Urheiluhalleilla pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen uudistamalla ja kehittämällä palvelujamme sekä panostamalla vesiliikuntakeskustemme peruskorjauksiin ja tarvittaessa rakentamalla uusia halleja. Monta hanketta on suunnittelupöydällä ja etenemässä hyvässä myötätuulessa. Merkittävimpänä vireillä olevana hankkeena tällä hetkellä on Malmin uimahallin suunniteltu laajennus, jonka suunnitelma käsittää myös maauimalan eli ulkoaltaiden toteuttamisen. Malmin uimahalli täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja sitä juhlistetaan 2.9.2023. Tämän taipaleen aikana Malmin uimahalli on noussut yhdeksi ehdottomasti suosituimmaksi halliksi Suomessa ja samalla vesipinta-alaansa suhteutettuna ruuhkaisimmaksi. Pitkään suunniteltu hanke tuo valmistuessaan koko Pohjois-Helsingin alueelle elinvoimaa käsittäen ulkoaltaan lisäksi 25 metrisen sisäaltaan, opetusaltaat ja myös muuta uutta liikuntatilaa. Tervetuloa nauttimaan vedestä ja oppimaan uutta! Pekka Laitinen Toimitusjohtaja Urheiluhallit Oy Pysy ajan tasalla! Tilaamalla asiakaskirjeen saat ajankohtaista tietoa Urheiluhallien uimakouluista, tarjouksista, kursseista, tapahtumista, aukioloajoista sekä saat suoraan sähköpostiisi myös muut tärkeät tiedotteet. Asiakaskirje lähetetään noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaa asiakaskirje: urheiluhallit.fi/asiakaskirje

3 Vauvasta vaariin Kattava tarjonta kaiken ikäisille Uinti ja vesiliikunta 7 virkistävän mukavaa uimahallia ympäri Helsinkiä Kuntosali ja Personal Trainer Käytössäsi 10 kuntosalia 1 kortilla Ryhmäliikunta Yli 500 tuntia lattia- ja vesiliikuntaa viikossa Palloilun kerta- ja vakiovuorot Sulkapallo, padel ja muut palloilulajit Kuvat: iStock

4 Kirjoittelin KUNTO PLUS-lehteen reilu 20 vuotta sitten erilaisia kolumneja ja tässä yksi niistä, jonka sisällöstä voin edelleen olla samaa mieltä, vaikka vuosia on kulunut. Kaikki me tarvitsemme toimivaa ja monipuolista elinvoimaa, mitä liikunta antaa. Liikunnasta monipuolista elinvoimaa! Vanhassa kolumnissani mainittu Mick Jagger täytti tänä vuonna 80 vuotta ja on todella iskussa. Hänen keikkatyyliinsä ei ole tullut muutosta: tanssii ja pomppii energisesti edelleen koko ajan - laulamisen lisäksi. Toki välillä keskittyy kitaran soittamiseen, mutta jos keikka kestää kaksi tuntia, niin onhan hän teräskunnossa! Salaisuus löytyy siitä, että hän pitää kunnostaan hyvää huolta: hän juoksee, tanssii, käy salilla ja ui. Välillä vakiolajeja täydennetään esimerkiksi potkunyrkkeilyllä, baletilla, pilateksella ja joogalla. Monipuolinen harrastaja siis. Hänellä toki on oma henkilökohtainen valmentaja, joka tsemppaa ja neuvoo. Mick on tarkka myös ruokavaliostaan. 5–6 kertaa viikossa liikuntaa sekä monipuolinen ja määrältään sopiva ruokavalio onkin pitänyt hänet samassa painossa, mitä hän oli jo 60-luvulla. Esimerkillinen tapaus kaiken kaikkiaan. Samaa voi sanoa myös Aira Samulinista. Hän on nyt 96-vuotias ja edelleen hyvässä iskussa. Kuten myös lähes saman ikäinen Raimo Haavikko, joka käy edelleen uimassa 5 kertaa viikossa. Hänen tarinansa on viereisellä sivulla. Heistä kaikista voi ottaa mallia. Mielelläni otan myös minä, vaikka olen itse liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilainen, sillä hyviä esimerkkejä tarvitaan aina. Ne kannustavat pysymään liikkeellä! Liikunta osaksi arkea - kaiken ikäisille Jokainen meistä vanhenee. Vuosi vuodelta. Mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, että rapistuu liian nopeasti, kuten KUNTO PLUS-kirjoituksessa totesin. Varmasti jokainen meistä haluaa elää hyvinvoivana mahdollisimman pitkään. Olla elinvoimainen ja toimintakykyinen. Omille geeneille, onnettomuuksille, sairauksille tai muille vastoinkäymisille ei välttämättä voi itse vaikuttaa, mutta se, miten hoidamme omaa hyvinvointiamme, auttaa meitä suurella todennäköisyydellä voimaan terveemmin. Voimme olla parempikuntoisempia, energisempiä ja siten tyytyväisempiä omaan panostukseemme ja elämäämme. Jos liikunnallisen elämäntavan omaksuu jo lapsena, sen parempi. Näin liikunta tulee helpommin alusta alkaen osaksi arkea. Vanhempien onkin hyvä kannustaa lapsia ja nuoria liikkeelle ja olla myös itse heille esimerkkinä. Liikkua voi yhdessä perheen kanssa, esimerkiksi tulla kimpassa uimaan. Voi ottaa myös isovanhemmat mukaan ja nauttia samalla mukavasta yhteisestä hetkestä. Monipuolisilla ryhmäliikuntatunneillamme käy kaiken ikäisiä jumppaajia, 15-vuotiaista lähes 100-vuotiaisiin. 13–15-vuotiaille järjestämme suosittuja Tutustu kuntosaliin-kursseja, jonka jälkeen pääsee itsenäisesti harjoittelemaan kuntosalille. Urheiluhallien tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle sopiva liikuntamuoto – ja miksei jopa uusi. Tutustu siis tarjontaamme ja tule kokeilemaan! Olen itse nyt samanikäinen kuin Mick Jagger 20 vuotta sitten ja olen suht hyvässä kunnossa. Saa nähdä, miltä näyttää ja tuntuu 20 vuoden päästä. Toivottavasti hyvältä myös silloin, joten todetaan edelleen pilke silmäkulmassa: Hymyä huuleen, täältä tullaan vanhempana, mutta vahvempana! Eija Holmala, LitM Toimialajohtaja, liikuntapalvelut ja markkinointi Urheiluhallit Oy Kuva: Katja Kärki " Ylläpidä kokonaisvaltaisesti sekä kehon että mielen virkeyttä. Se kannattaa!" KUNTO PLUS -lehti 2003

5 Raimon ensikosketus uintiin oli jo vuonna 1932, kun hänen isänsä vei hänet viisivuotiaana Yrjönkadun uimakouluun, josta tulikin hänelle kuin toinen koti. Siellä hän toimi myös kylpymestarina eli uimavalvojana. Uinti on Raimolle hyvin tärkeää: ”Rakastan vettä, veden tunnetta ja siinä olemista. Ja tietenkin olo uinnin ja yleisesti liikunnan jälkeen on mahtava.” Korona-aika katkaisi uintiharrastuksen melkein täysin, mutta uinnin pelastajana oli tuolloin hotelli Långvikin allas, joka oli käytössä. Kun Mäkelänrinteen ovet taas aukenivat, tuli Raimosta sinne uusi vakioasiakas. Suomen Nato-jäsenyys merkittävä asia Raimosta piti tulla kadettiupseeri, mutta ura jäi, kun hän haavoittui sodassa vuonna 1944, jonne meni vapaaehtoisena 17-vuotiaana. Hän sai taistelussa pysyvän aivovamman, joka on rajoittanut toimintakykyä. Raimo on onnellinen siitä, että on pystynyt liikkumaan ja elämään hyvin seesteistä ja mielekästä elämää. Hänelle on uskottu monia luottamustehtäviä. ”Olen elänyt ihanien ihmisten sateenvarjon alla. Minuun on luotettu. Se, mitä sanon, se pitää.” Raimo on myös todella kiitollinen siitä, mitä Suomi on antanut veteraaneille. ”Nyt elämme onnellista aikaa. Me – Suomen kansa - muodostamme uskomattoman yhteisön, joka on kasvanut nyt yhteen voimakkaammin viimeaikaisten tapahtumien takia.” Olen sydämeltäni ratsastaja Uinnin lisäksi ratsastus on Raimolle rakasta. Suomen historian menestynein esteratsastaja Christopher Wegelius näki heti Raimon lahjakkuuden ja näin hän pääsi ”Chrissen”valmennettavaksi. Siitä sitten alkoi kilpaileminen, jossa tuli erilaisia menestymisiä sekä kansallisissa että kansainvälisissä kisoissa. Raimo toimi päätoimisena amatööriratsastajana noin 20 vuotta. Vielä 75-vuotiaana hän ratsasti 5-ottelussa Budapestin kisoissa. Olen elänyt hyvää elämää Raimosta voi moni ottaa mallia, sillä hän on osannut elää terveellisesti ja onnellisena. ”En tupakoi, enkä käytä alkoholia. Aamuisin syön kaurapuuroa mustikkakeitolla ja rusinoilla. Pääsääntöisesti tykkään tehdä ruoaksi keittoja ja kalaa. Olen lahjakas nukkuja. Kaverit nauravatkin, kun voin nukahtaa ihan missä vain. Minulle sopii edelleen asetakki, jonka sain sotasairaalasta kotiuttamisen yhteydessä vuonna 1944. Kuuntelen aina klassista musiikkia ja luen kirjoja.” Hyvinvointi on kokonaisuus, jossa myös henkinen puoli on tärkeä. Raimo on hyvin positiivinen. Hän mielellään kehuu avoimesti toisia ihmisiä ja saa kehuja myös vastapalkkioksi. ”Olen kyllä hyvin onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Vaimo Kaarina oli parasta elämässäni, mutta nyt asiat ovat siltä osin toisin. Tiedän, että elämä on rajallinen. Vaikka elämä onkin tässä ja nyt, niin on kiva odottaa jotain mitä huomenna on.” Raimo Haavikko • Ekonomi, oma isännöitsijätoimisto • Useiden kiinteistöjen toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos • Maaottelutason kilpauimari, 7 nuorten Suomen mestaruutta ja 2 hopeasijaa • 1952 olympialaisten uinninvastaava • Ratsastuksessa SM-pronssia • 5-ottelun maajoukkueen johtaja • Valiokouluttaja palveluskoiratoiminnassa • Pitkäaikaisena harrastuksena poliittinen historia 96-vuotias Raimo Haavikko on elänyt pitkän ja hyvän elämän, jossa liikunnalla on ollut hyvin tärkeä osa. Uinti ja ratsastus ovat olleet hänen lajinsa, sekä kilpailu- että harrastusmielessä. Lisäksi hänen iloinen ja positiivinen olemus on hurmannut sekä Urheiluhallien asiakkaat että henkilökunnan. Liikunta on pitänyt minua hengissä Kuva: Eija Holmala ”Mäkelänrinteessä on hyvä olla. Täällä on hyvä kulttuuri. Asiakaspalvelu, uimavalvojat ja kahvilan työntekijät ovat huomaavaisia, sekä keskustelut muiden asiakkaiden kanssa ovat antoisia.”

6 Vauvauinnin voi aloittaa aikaisintaan lapsen ollessa 3 kuukauden iässä, jolloin valveillaoloaika on tarpeeksi pitkä ja energiaa liikkumiseen on enemmän. Lisäksi lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä vedessä. Teele Taar tuli lapsensa Aaronin kanssa vauvauintiin Siltamäkeen alun perin neuvolan vinkkauksesta. ”Aaron on aina tykännyt vedestä, joten aloimme käydä täällä heti kun se oli vain mahdollista iän ja painon puolesta”, Teele toteaa. Vauvauinti on koko perheen yhteinen harrastus, sillä usein altaassa on Teelen ja Aaronin lisäksi myös keskimmäinen lapsi Kristofer. ”Käymme täällä jo lähes rutiininomaisesti kaksi kertaa viikossa, aina maanantaisin ja lauantaisin. Tykkäämme täällä pulikoimisesta älyttömän paljon”, Teele sanoo. Vauvauinnissa lapsi saa liikettä ja vahvistaa lihaksiaan ja samalla vanhempi saa omaa aikaa lapsen kanssa vedessä. Teelen mukaan hallissa tunnelma on välillä kuin kylpylässä, kun pääsee rentoutumaan saunassa ja altaalla. Lapsesta heti veden ystävä Vauvauinnin tarkoituksena on totuttaa vauva veteen ja tukea vauvan kehitystä ensimmäisinä vuosina. Vauvauinnin tavoitteena on tehdä lapsesta veden ystävä. Tunneilla käytetään apuvälineinä mm. kelluttavia lötköpötköjä, palloja ja uimalautoja. Aaronin suosikkipuuhaa on äidin mukaan pallojen jahtaaminen mahallaan. Jokaisella opettajalla on oma tapa ohjata tunti ja heiltä saa aina hyviä vinkkejä ja tekniikoita. Kehitystä on tapahtunut huimasti viimeisten kuukausien aikana ja äiti onkin varma, Vauvauinnista iloa ja hyötyä koko perheelle Vauvauinti on vauvan ja vanhempien yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma leikkihetki lämmitetyssä vedessä. että innostus veteen kantaa vielä tulevaisuudessa uimakouluihin. ”Opettajat ottavat täällä aina henkilökohtaisen otteen opetukseen, vaikka ryhmä olisikin täynnä. Sekä minä että Aaron olemme olleet todella tyytyväisiä”, Teele kertoo. Vauvauinnit kodikkaassa Siltamäen hallissa Vauvauinnit järjestetään Siltamäessä, jossa altaan vesi on 32-asteisesta. Kodikkaaseen ja pieneen halliin on mukava tulla kauempaakin, kun mukava henkilökunta ottaa aulatilassa vastaan. Ensimmäistä kertaa vauvauintiin tuleville Teele vinkkaa varaamaan tarpeeksi aikaa, jotta ehtii rauhassa tulla paikalle, kysyä tarvittaessa neuvoja ja totuttaa lasta uuteen paikkaan. ”Ei kannata stressata ensimmäisestä kerrasta, sillä täällä henkilökunta on aina todella avuliasta. Vaikka ensimmäisellä kerralla Aaronin piti tutustua uuteen paikkaan, oli hän jo toisella vauvauintikerrallaan kuin tottunut kävijä”, Teele naurahtaa. Tervetuloa vauvauintiin Yksittäisen vauvauinnin hinta on 16 €, joka sisältää vauvan ja 1–2 aikuisen osallistumisen tunnille. 8 kerran kurssin hinta on 108 €. Vauvauinteja järjestetään maanantaiaamuisin Siltamäessä. Vähintään yhden aikuisen on tultava altaaseen vauvan kanssa joka kerta. Vauvan mukana tuleva aikuinen voi vaihtua kurssin aikana, eli esimerkiksi isovanhemmat voivat tulla mukaan. Uintiaika on 30 minuuttia ja sitä voidaan lyhentää, mikäli lapsi on väsynyt. Lapsen ruokailu on hyvä ajoittaa 1–1,5 h ennen uintia. Tällöin pulautusriski altaassa vähenee, mutta lapsi kuitenkin jaksaa osallistua vauvauintiin. Tarvitset mukaan uima-asut sekä pyyhkeet. Vauvalle suositellemme käytettäväksi uimavaippaa sekä kokovartaloista uimapukua, joka helpottaa vauvan käsittelyä altaassa. Hallilta löytyy jonkin verran lainakantokoppia sekä hoitoalustoja, mutta voit halutessasi ottaa myös oman mukaan. urheiluhallit.fi/vauvauinti Kuvat: Emmiina Lindfors

7 SYYSLOMAN LEIRIT MÄKELÄNRINNE: VUOSAARI: 16.10.–20.10. (5 pv) 16.10.–20.10. (5 pv) Hinta: 170 € Sisältää leiripaidan, rannekkeen, ohjelman ja ruokailun. urheiluhallit.fi/sporttileirit SPORTTIKERHOT Sporttikerho on lasten (3–4 v. ja 5–6 v.) monipuolinen liikuntakurssi, jossa he oppivat leikinomaisesti kehon hallintaa ja perusliikuntataitoja sekä motoriikkaa ennen varsinaisten lajitaitojen opettelua. Tunnit ovat täynnä oivaltamisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. VUOSAARI: Hinta: 78 € / 12 krt urheiluhallit.fi/lastenliikunta PERHELIIKUNTA Perheen pienimmätkin voivat tulla liikkumaan! Perheliikuntatunnilla 2–3-vuotiaat lapset liikkuvat ja leikkivät yhdessä vanhempien tai isovanhempien kanssa. Tunneilla tehdään vaihtelevia temppuratoja eri välineitä käyttäen. VUOSAARI: Hinta: 68 € / 12 krt urheiluhallit.fi/perheliikunta Järjestämme suosittuja Sporttileirejä 7–12-vuotiaille lapsille. Leirillä lapset pääsevät nauttimaan inspiroivasta liikunnasta kavereidensa kannustamina ja ohjaajien opastamina. Riemua, iloa ja tekemisen meininkiä lapsille Liikutamme satoja lapsia ympäri Helsinkiä koulujen lomaajalla toteutettavilla Sporttileireillä. Leiriviikon ohjelma on täynnä monipuolista menoa, kun lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia lajeja sekä sisällä että ulkona. Tämän kesän Sporttileiriläiset kertoivat Mäkelänrinteessä, mikä leiriviikossa on heidän mielestään ollut parhainta: ” Kaikki on ollut niin kivaa! Toivoisin, että leiri kestäisi koko viikon eli 7 päivää ja saisimme olla täällä yötä.” - Sanni, 8 vuotta. ”Suosittelin leirille tulemista kaikille kavereilleni, täällä on superkivaa!” -Helmi, 8 vuotta. ”Temppuradalla kaikki oli hauskaa” -Lara 5 vuotta. ”On ollut hauskaa uiskennella altaalla kavereiden kanssa ja liikutella rullien päällä kulkevia patjakasoja temppuradalla” -Otso, 9 vuotta. ”Uiminen, pelaaminen ja leikkiminen on ollut parasta tällä leirillä!” -Matias, 8 vuotta. ”Kaikki lajit ovat ollut kivoja, mutta uinti ja jalkapallon pelaaminen kivointa” -Touko, 9 vuotta. ”Kyllä uiminen on ollut minusta leirin kivointa puuhaa” -Lumi, 9 vuotta. ”Syöminen on leiripäivien kohokohta ja se, että opin trampoliinilla voltin!” -Helmi, 9 vuotta. Varaa paikat pian, jotta lapsesi pääsee mukaan nauttimaan iloisesta menosta! Kuvat: Emmiina Lindfors

8 Liikuntaharrastus on nuorille tärkeä voimavara, joka antaa mukavaa vaihtelua koulupäiviin. Hyvä fyysinen kunto tuo myös lisäenergiaa arkeen. Nuorille suunnatut kuntosalikurssit ovat olleet hyvin suosittuja. Innostavaa kuntosalitreeniä nuorille Koulun ja läksyjen jälkeen tulevat ykkösenä kaverit, erilaiset nettipelit ja monialainen sosiaalinen media. Monet nuoret haluaisivat toki paremman fyysisen kunnon, mutta kun on kaikkea muutakin tarjolla, niin ei oikein löydy aikaa opetella uutta lajia. Tähän on yksi hyvä ratkaisu: tutustuta nuoret kuntosaliin ja treenaamisen maailmaan silloin kun heillä on aikaa. 13–15-vuotiaille järjestetyt nuorten tutustu kuntosaliin -kurssit ovat olleet menestys. 4 kerran kursseja järjestetään 4 viikkona peräkkäin tai intensiivikursseina koulun loma-aikana eli nuo 4 kertaa viikon aikana, jolloin nuorilla on aikaa ja jaksamista opetella uusi taito. Kuntosalikurssin jälkeen nuori voi tulla vanhempien ja ohjaajan luvalla kuntosalille itsenäisesti tai kaverin kanssa ja tehdä treenit silloin kun itselle sopii. Normaalisti ikäraja Urheiluhallien kuntosaleille on 15 vuotta, mutta kurssin jälkeen salille pääsee heti. Kurssilta saa mukaansa myös räätälöidyn ja turvallisen kuntosaliohjelman, jonka avulla pääsee parantamaan kuntoaan. Kuntosalikurssit nuorille (13–15-vuotiaille) Kurssit tarjoavat mahdollisuuden kuntosaliharjoitteluun nuorille, jotka eivät vielä ikärajan vuoksi pääse itsenäisesti kuntosaleillemme. Kurssilla nuoret pääsevät kuntosalille opettelemaan laitteiden käyttöä ja säätämistä, sekä harjoittelemaan laitteilla ja vapailla painoilla turvallisesti ohjaajan opastuksella. Jokainen osallistuja saa myös oman perusohjelman. Kurssi on mukava tapa oppia harjoittelemaan kuntosalilla samanikäisten kanssa, joten kannattaa tulla mukaan esimerkiksi kaverin kanssa. Kurssin jälkeen nuorella on vanhempien ja ohjaajan luvalla mahdollisuus jatkaa itsenäistä kuntosaliharjoittelua halleillamme. Tutustu kuntosaliin MALMI, MÄKELÄNRINNE, TÖÖLÖ Hinta: 44 € / 4 krt 60 min tai intensiivi 2 krt 120 min urheiluhallit.fi/tutustukuntosaliinnuoret Nuorten kuntosali VUOSAARI Hinta: 65 € / 10 krt urheiluhallit.fi/nuortenkuntosali Nuorilta saatua palautetta: ”Oli kiva kurssi. Hyvä ja kivasti tsemppaava vetäjä. Sain paljon uutta ja tarpeellista tietoa.” ”Oli sikakivaa salilla ja se ei ollut mun mielestä vaikeaa.” ”Minusta kurssilla oli hyvää se, että sai itse valita millä painoilla tekee.” Tule tutustumaan myös monipuoliseen ryhmäliikuntatarjontaan, jonne kaikki yli 15-vuotiaat ovat tervetulleita. Lue lisää tarjonnasta sivuilta 12–13. Kuva: Soile Wirtanen Kuva: Eija Holmala

9 Kuntosaliharjoittelu on monelle hyvin tärkeää viikoittaista perusrutiinia - yhdestä kerrasta useampaan. Joillekin se on kausittaista tai satunnaista treeniä. Sen avulla voi saada lisää voimaa, huoltaa kehoaan ja tarvittaessa myös kuntouttaa. Kuntosaliharjoittelu tekee kaikille aikuisille hyvää Riippumatta siitä, millainen saliharrastaja olet tai et ole, on fakta kuitenkin se, että kuntosaliharjoittelu tekee hyvää ihan jokaiselle joko päälajina tai oheistreeninä mille tahansa muulle lajille. Kuntosaliharjoitteluun liittyy edelleenkin paljon erilaisia uskomuksia ja mielleyhtymiä. Osa pelkää, että lihaksista tulee liian isot tai että voimatreeni jäykistää - tosin aivan turhaan. Lisäksi löytyy myös heitä, joiden mielestä kuntosaliharjoittelu on tylsää, joka sekään ei ihan ole niin, koska tällöin ei ehkä ole sopivan motivoivaa ohjelmaa tai ehkä kaipaa treenikaveria. Tosiasia kuitenkin on se, että voimaharjoittelu kuntosalilla on tehokkain voiman kehittäjä, koska siellä voidaan vastusta nostaa lihaksen kehittyessä. Oma ohjelma motivoi Kuntosaliharjoittelu kehittää kaikkein tehokkaimmin lihasvoimaa, jota jokainen tarvitsee parantaakseen toimintakykyään tai ylläpitääkseen sitä. Kuntosaliharjoittelu myös kiinteyttää tehokkaasti. Kuntosaliohjelmassa voidaan huomioida jokaisen henkilön yksilölliset ominaisuudet, ja näin omasta kehosta ja suorituskyvystä saadaan entistä parempi. Salitreenillä voidaan myös vahvistaa erityisesti niitä lihaksia, joista on eniten höytyä omassa päälajissa, jos sellainen on. Olkoon laji, kunto- tai taitotaso mikä tahansa, kaikki siis hyötyvät kuntosaliharjoittelusta. Oikeanlaisella saliohjelmalla voidaan tasapainottaa oman lajin tai oman työn yksipuolista rasitusta ja ehkäistä myös mahdollisia vammoja. Kuntosalitreeni toimii näin hyvänä kehonhuoltona. Monen niska- ja selkävaivat ovat hävinneet, kun ovat aloittaneet salilla treenaamisen sopivalla ohjelmalla. Tutustu kuntosaliin -kurssi Kurssilla käydään läpi, miten kuntosalilla harjoitellaan ja miten laitteet toimivat. Ammattilaisen opastuksessa opit oikeat asennot, liikeradat sekä laitteiden käytön, jotta voit kurssin jälkeen jatkaa treenaamista itsenäisesti. Mukaasi saat myös oman kuntosaliohjelman. Kurssi on suunniteltu sekä vasta-alkajille että niille kuntosalikävijöille, jotka kaipaavat lisävinkkejä harjoitteluun. Kurssin alaikäraja on 15 vuotta. Hinta: 59 € / 4 krt urheiluhallit.fi/kurssit Henkilökohtaisella valmennuksella intoa treeniin! Personal Trainer on liikunnan ammattilainen, jolla on vankka koulutustausta sekä monipuolinen osaaminen ja kokemus. Olitpa aloittelija tai konkari, nuori tai vanha, PT suunnittelee sopivan ohjelman juuri sinulle, olkoon kyse kuntosalista, kehonhuollosta, lenkkeilystä, joogasta tai jostain muusta. Oma ohjelma lisää motivaatiota ja takaa, että edistyt. Yksilöohjaus: 75 € / 1 krt, 340 € / 5 krt * tai 640 € / 10 krt * Jos haluat lisäksi kirjallisen ohjelman, sen hinta on 30 €. Lisäetu *: Personal trainer – paketin (5 tai 10 krt) ostaneille: 15 % alennusta 3 tai 6 kk:n kuntosali- tai ryhmäliikuntakortista. Pari- tai pienryhmätreeniä? Jos sen sijaan olet innostunut tulemaan oppiin tai tehdä oman treenin ystäväsi kanssa kahdestaan tai nelistään, voitte ottaa pari- tai pienryhmätreenin. Pasilassa, Malmilla ja Mäkelänrinteessä on erikseen oma liikuntastudio tätä varten, jolloin saatte olla aivan rauhassa ohjaajan kanssa. Toki nämä treenit onnistuvat myös muissa halleissa. Pariohjaus 120 € / krt eli 60 €/ hlö Pienryhmäohjaus 180 € / krt (max 4 hlöä) eli 45 €/hlö urheiluhallit.fi/personaltrainer UUTTA! Nyt on myynnissä myös uudet kuntosalikortit Vuosaaressa ja Mäkelänrinteessä, jolloin voit käydä uimassa kuntosalitreenin jälkeen. Kuntosali & uinti Vuosaaressa 1 kk 65 €, 3 kk 159 €, 6 kk 297 € Kuntosali & uinti Mäkelänrinteessä 1 kk 67 €, 3kk 179 €, 6 kk 319 € Kuntosali tarjous 3 kk kuntosalikortti 110 € (norm. 146 €) Koko päivän kuntosalikortti (hallien aukioloaikoina) Voit treenata kaikissa halleissamme. Tuote voimassa 24 kk ostopäivästä. Tarjoushinta sisältää asiakaskortin uudelle asiakkaalle (arvo 4 €). Myynnissä 30.9.2023 asti. urheiluhallit.fi/kauppa Uintietu: Kuntosalikorttiin kuuluu uinti Kalliossa, Kontulassa, Malmilla, Siltamäessä ja Töölössä. Lisämaksulla pääset uimaan myös Vuosaaressa (2 €) ja Mäkelänrinteessä (3 €). Kuva: iStock

10 Jumppahurjan eli Pietari Kiviharjun tavoite on käydä vuoden loppuun mennessä kaikissa Urheiluhallien yli neljässäkymmenessä erilaisessa jumpassa ja kirjoittaa näistä kokemuksistaan jumpparaportteja someen. Tähän mennessä käyntikertoja on kertynyt lähes sata ja erilaisia tuntejakin on takana yli kaksikymmentä. Jumppahurja kokeilee kaikki tunnit! Jumppahurja on Pietarin spektaakkeli -yhtyeestä ja räppiprojekteistaan joillekin tutun Pietari Kiviharjun jumppaava alter ego. Vuosituhannen alusta rap-musiikkia julkaissut Pietari ammensi riimiensä aiheet alussa pitkälti omasta elämästään. Tuolloin biisit käsittelivät lähinnä kaikenlaista päihdehuuruista sekoilua. ”Hölmöläisten hommia, mutta sellaista se vaan silloin tuppasi olemaan”, hän kuvailee. Hahmo näki uuden päivänvalon pari vuotta sitten, kun Pietari halusi tehdä pitkästä aikaa bändihommien lisäksi puhemusiikkia. Tekstit ovat edelleen omakohtaisia, ja kun hänen ensimmäinen uusi biisinsä kertoi jumppaamisesta, oli Jumppahurja syntynyt. Totaalinen elämänmuutos Kuluttavaa keikkamuusikon elämää pitkälle yli kolmenkympin elänyt Pietari ryhtyi elämäntaparemonttiin keski-iän kynnyksellä eli noin kymmenisen vuotta sitten. Päihteet ja roskaruoka vaihtuivat monipuoliseen liikuntaan ja terveelliseen, kasvispainotteiseen ruokavalioon. Pietari oli kyllä pelaillut esimerkiksi jalka- ja koripalloa satunnaisesti, joten hän ei lähtenyt kuntourheilijan polulle aivan pystymetsästä. Todellisuus oli kylläkin erilaisempi, sillä hänen fysiikkansa oli ajautunut retuperälle aiemman elämäntyylinsä vuoksi. Tupakan ja alkoholin aiheuttaman ”homeisuuden”pikkuhiljaa karistessa energiaa alkoi riittämään yltäkyllin. Jumppahurjastelu menikin alussa liian pitkälle. Pietari unohti palautumisen kannalta tuiki tärkeät välipäivät kokonaan ja ajautui lopulta pahaan ylikuntokierteeseen. Sydänoperaatio ja puolitoista vuotta toipilaana opetti kuitenkin miehelle malttia. Enää hän ei juokse lenkkiä verenmaku suussa henkilökohtaisia ennätyksiä tehtaillen, vaan päinvastoin. Nykyään liikunta on suorittamisesta ja tavoitteista vapaata vastapainoa arkiselle aherrukselle. ADHD-diagnosoitu Pietari ei ole osannut keskittyä yhteen, kahteen tai kolmeenkaan lajiin, vaan on harrastanut lähivuosina mm. uintia, pyöräilyä, joogaa, thainyrkkeilyä, jalkapalloa, koripalloa, avantouintia, pingistä, maastohiihtoa ja lumilautailua. Useampi lempilaji on kuitenkin ollut pitkään tauolla kroonistuneiden polvivaivojen takia. Jalkoja on leikelty nuoruuden futis- ja skeittivammojen takia, ja kun kuntoutus on tupannut unohtumaan, on oikeaan polveen tullut kulumaa, joka estää esimerkiksi juoksemisen. Kuinka monella ryhmäliikuntatunnilla sinä olet käynyt? Kurkkaa seuraavalta aukeamalta tuntivalikoimamme ja tule tutustumaan! Omakohtaisia ryhmäliikuntatuntiraportteja Viime syksynä Kiviharju alkoi turhautua. Huono polvi oireili jo muutaman kilometrin koiralenkkien jälkeen, eivätkä pitkät päivät istumatyössä helpottaneet asiaa. Jalka ei parantunut levolla, joten jonkinlaista kuntouttavaa liikuntaa oli keksittävä. Tuolloin Urheiluhallien pitkäaikainen uimariasiakas Pietari törmäsi Superkortti-tarjoukseen. Yksitoikkoinen salitreeni ei ollut koskaan innostanut, mutta erilaiset ohjatut tunnit herättivät kiinnostuksen. Superkortti siis pitää sisällään uinnin ja kuntosalin lisäksi myös ryhmäliikuntatunnit kaikissa paikoissa. Some-kanavilleen monenlaisia juttuja, muun muassa uimahalliarvosteluita kirjoitellut Pietari sai idean tutustua hallien ryhmäliikuntatunteihin. Nyt hän onkin kirjoittanut syväluotaavia jumpparaportteja sosiaaliseen mediaan yhteistyössä Urheiluhallien kanssa. Näin muutkin asiakkaat saavat jumppaajan omakohtaisia kokemuksia ja kommentteja. ”Mulla on muusikkona ollut aiemminkin pieniä, luontevia yhteistyökuvioita ja tämähän on ollut ihan unelma!”, Pietari fiilistelee. ”Tykkään touhuta monipuolisesti ja kokeilen mielelläni uutta. Varasin saman tien paikan ainakin viidelle erilaiselle tunnille”. BODYPUMP ®, BODYBALANCE ®, Kehonhuolto & Liikkuvuus, Yin-jooga, RVP ja monet muut tunnit ovat tulleet viime talven aikana tutuiksi. Kaikki tunnit eivät tosin sopineet kipeälle polvelle, mutta hän sai kuntoutukseen täsmäapua. Urheiluhallien Personal Trainer teki Pietarille jalan lihaksia vahvistavan kuntosaliohjelman, josta onkin ollut suuri apu. Teksti: Vesa Paavola Kuvat: Susanna Haukkala, Veera Malmivaara ja Antti Rasimus Monipuolinen Superkortti Koko päivän kattavalla Superkortilla pääset uimaan, ryhmäliikuntaan ja kuntosalille kaikilla halleillamme niin usein kuin haluat. 6 kk:n kortilla 63,33/kk! 1 kk 95 €, 3 kk 230 € ja 6 kk 380 € @urheiluhallit Pietarin spektaakkeli

11 Vesijuoksu on laji, joka sopii lähes jokaiselle kuntotasosta ja iästä riippumatta. Vesijuoksun suosio onkin tuonut viimeisten vuosien aikana uimahallien altaisiin yhä enemmän vilskettä. Ei ihme, sillä se on helppoa ja kivaa, sekä myös tehokasta! Iloisesti vesijuosten yhdessä altaan päästä päähän Vesijuoksu tarjoaa erinomaisen liikkumistavan vedessä niille, joille perinteinen uinti syystä tai toisesta ei sovi. Lajina se on nivelille hellävarainen, sillä vesi tukee vartaloa ja veden noste helpottaa lihastyötä. Vesijuoksua on käytetty kuntoutuksessa jo useita vuosikymmeniä, mutta nykyisin myös arkiliikkujat ja aktiiviurheilijat ovat löytäneet lajin ja sen tuomat hyödyt. Lajin pariin ovat ajautuneet myös Emmiina Lindfors, Fanny Vihma ja Sonja Heinänen, jotka pyrkivät käymään vesijuoksemassa viikoittain. Emmiina houkutteli ystävänsä kokeilemaan vesijuoksua Töölöön reilu vuosi sitten, koska kaipasi seuraa altaaseen muutettuaan Tampereelta Helsinkiin. Sonja ja Fanny suostuivat heti, mutta naurahtavat muistellessaan, kuinka osasyy lajin aloittamiseen oli eräässä naistenlehdessä esitetty väite siitä, että vesijuoksussa voi kuluttaa yli 700 kilokaloria. Vielä moisia lukemia ei ole altaalla saavutettu, mutta liikunnan tuomaa iloa ja naurua sitäkin useammin. Lempeää liikuntaa koko kropalle Vesijuoksussa ollaan vedessä hartioita myöten ja liikutaan juosten tai kävellen pystyasennossa eteenpäin. Liikkumisessa auttaa vyötärölle sidottava vesijuoksuvyö, jonka saa uimahallilta lainaan. Vesijuoksu ei ole vaikea laji, mutta on tärkeää huolehtia oikeanlaisesta asennosta. Ryhdikäs pystyasento ja jalkojen tekemä juoksumainen poljenta on tekniikan avain. Kädet tekevät isoa kauhovaa liikettä sormet yhdessä. Mitä nopeammin vedessä liikkuu, sitä enemmän vesi vastustaa ja sitä enemmän vesijuoksussa on tehoa. Näin ollen jokainen voi säädellä vesijuoksun tehoa ja kestoa oman kuntonsa mukaisesti. Mikäli haluaa oppia paremman vesijuoksutekniikan tai saada vaihtelua treeniin, voi ilmoittautua Urheiluhallien järjestämille vesijuoksukursseille. Vesijuoksulla saavutetaan samanlaisia hyötyjä kestävyyden ja lihasvoiman kehittämisessä kuin kuivalla maalla tapahtuvissa kuntoilumuodoissa. Vedessä juostessa hapenkulutus on suurempaa kuin maalla ja kaikki kehon suuret lihakset työskentelevät tehokkaasti. Emmiinalle vesijuoksusta tuli vaihtoehto juoksemiselle, sillä polven rasitusvamma vaivaa häntä edelleen aina ajoittain. ”Vesijuoksu on ollut loistava lajivalinta, sillä vedessä juokseminen poistaa tärähdyksen, joka kuivalla maalla juostessa niveliin kohdistuu”, Emmiina kertoo. Vesijuoksu vähentää tehokkaasti myös lihasjännitystä. Koko porukka on huomannut omissa jumeissaan lievennystä altaalla käymisen jälkeen, eikä esimerkiksi hierojalle ole enää ollut yhtä usein tarvetta mennä. ”Kun viettää pääosan päivästä tehden töitä näytön ääressä, on tärkeää saada lempeää liikettä vastapainoksi, ja siksi vesijuoksu on jäänyt meille rutiiniksi”, Fanny toteaa. Yhdessä liikkuminen on parasta Emmiina, Fanny ja Sonja tunnistavat hyvin ilmiön, jossa välillä ei oikein osaa tai halua lähteä yksin liikkeelle, vaan kaipaa muita ympärilleen. Jokaisella on omalla tahollaan kiireinen arki, joten joka viikolle sovitusta yhteisestä liikuntahetkestä halutaan pitää kiinni. Vesijuostessa tunti hurahtaa nopeasti, kun porukka vetää täysillä vesijuoksuradalla ja käy läpi edellisen viikon kuulumiset liikunnan lomassa. ”Aina on hyvä olo, kun altaasta nousee. Vesijuoksun päälle menemme vielä saunomaan hetkeksi, sillä se rentouttaa juoksemisesta väsyneitä lihaksia”, Sonja summaa. Porukka kehottaa kaikkia uskaltautumaan altaaseen kokeilemaan, josko vesijuoksu voisi olla uusi suosikkilaji. Uusille kävijöille on hyvin tilaa ja altaalla vaihdetaan aina hymyt vastaantulevien vesijuoksijoiden kanssa. ”Kehotamme kaikkia uskaltautumaan altaaseen kokeilemaan, josko vesijuoksu voisi olla uusi suosikkilaji.” Vesijuoksukurssi Jos haluat oppia paremman vesijuoksutekniikan tai saada vaihtelua treeniin, osallistu vesijuoksukurssillemme! Kurssilla opetellaan vesijuoksun perustekniikkaa, erilaisia juoksutyylejä, sekä pääset kokeilemaan juoksua tehostavia välineitä. Hinta: 35 € / 3 krt urheiluhallit.fi/vesijuoksukurssi Opiskelijat saavat 15 % alennuksen Kuntosalin ja ryhmäliikunnan kertamaksusta, sarjakorteista, kausikorteista ja Superkortista sekä sulkapallon 10 kerran aamukortista. Lisäksi opiskelijat saavat uinnin kertamaksusta, sarja- ja kausikortista hallikohtaisen alennuksen. urheiluhallit.fi/opiskelijat Kuva: Sebastian Dannberg

12 Vahvista lihaskuntoa Tunnit kevyimmistä raskaimpiin Voima & Tasapaino * Toimintakykyä, lihaskuntoa ja tasapainoa ylläpitävä tunti ikääntyneille. Tunti sisältää rauhallisen alkulämmittelyn, yksinkertaisia voima- ja tasapainoharjoitteita sekä loppuvenyttelyn. Kunto & Voima * Helpoista askelista, lihaskuntoliikkeistä, tasapainoa haastavista liikkeistä, sekä venytyksistä koostuva tunti mukavan musiikin tahtiin. Liikkeiden tehoa voi säätää oman kuntotason mukaan. Sopii kevyemmästä liikunnasta pitäville. Kuntosali * Mukava ja turvallinen tapa harrastaa kuntosaliharjoittelua ohjaajan opastamana. Tunnin alussa on yhteinen lämmittely, jonka jälkeen siirrytään kuntosalille harjoittelemaan. Lopussa yhteinen loppuvenyttely. Kuntosali: kiertoharjoittelu (myös tähtituntina * ) Tehokas ja turvallinen tapa harrastaa kuntosaliharjoittelua ohjaajan kanssa. Tunneilla mennään ohjaajan suunnittelema treeni kiertoharjoitteluna, mutta painot ja vastukset voi säätää itse. Tunnin alussa on yhteinen lämmittely ja lopussa venyttely. Kahvakuula Toiminnallisista, koko kehoa kuormittavista ja sykettä nostavista liikkeistä koostuva lihaskuntoharjoitus, joka tehdään kahvakuulan kanssa. TRX & Kahvakuula Koko kehon treenitunti, jossa käytetään vastuksena TRX-nauhaa, kahvakuulaa sekä kehonpainoa. Tunti koostuu toiminnallisista lihaskuntoliikkeistä. Body & Core Toiminnallisista, sykettä ylläpitävistä ja keskivartalon syviä lihaksia haastavista lihaskuntoliikkeistä koostuva tunti. Tunti alkaa tehokkaalla ja lyhyellä alkulämmittelyllä, joka sisältää askellusta. Liikkeitä tehostetaan joko oman kehon painoa tai erilaisia välineitä käyttäen. BODYPUMP® Tehokas ja yksinkertainen lihaskestävyystunti. Tunnilla treenataan kehon isoimmat lihasryhmät säädettävien painotankojen ja step-laudan avulla. Tunti ei sisällä askelsarjoja. Teho: Voima Perusvoimaa ja maksimivoimaa kehittävä treenitunti. Selkeät voimaliikkeet, vaihtelevat työajat ja riittävät palautukset. Lisäkuormalla tehtävät liikkeet. Voi sisältää maksimivoimaharjoitteita. (H) Sykkeen nostatusta ja kamppailulajeja BODYCOMBAT® Kontaktiton tehotreeni, joka pohjautuu kamppailulajeihin (mm. karate, taekwondo, capoeira, nyrkkeily). Innostava musiikki ja koreografia saavat sinut iskemään ja potkimaan viimeiseen hikipisaraan saakka. Teho: Kestävyys Hengitys- ja verenkiertoelimistöä, lihaskestävyyttä sekä haponsietokykyä kehittävä tunti. Liikkeissä pitkä työaika. Voidaan käyttää lisäkuormaa Kuntonyrkkeily Tunnilla opit lyömään, väistämään ja liikkumaan ilman fyysistä kontaktia. Tunti koostuu kuntonyrkkeilyn tekniikkaharjoitteista sekä lihaskuntoharjoittelusta. Kuntopotkunyrkkeily Kamppailutunti, joka koostuu lyönneistä, potkuista sekä kyynärpää- ja polvitekniikoista ilman kontaktia. Tunnilla edetään teknisesti haastavampiin harjoitteisiin osallistujien osaamisen ja edistymisen mukaan. Tanssista ja koreografioista nauttiville Lavis® * Lavis® on hauska, helppo ja hikinen tanssitunti, joka perustuu lavatanssiaskeleisiin. Lavista tanssitaan yksin. Tunnilla opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. Lajeina mm. foxi, cha cha, jenkka, rock/jive ja salsa. Fiilis * Tanssin riemua omalla tyylilläsi fiilistellen! Ryhmäliikunnasta tutut askeleet ja tanssilliset askeleet yhdistyvät mukaansatempaavaksi koreografiaksi. Aikaisempaa tanssitaustaa et tarvitse. Seuratanssit * Tule mukaan yksin tai parin kanssa nauttimaan paritansseista. Tunnilla opetellaan etukäteen sovitun tanssilajin tekniikkaa, jonka jälkeen sovelletaan opittuja askelia tanssiin. Seuratanssien aikataulut näet nettisivuiltamme. Step Stepin perusaskeleista ja niiden variaatioista koostuva aerobinen ja vauhdikas tunti, jolla yhdistetään askeleet sarjoiksi. Laudalle askeltaminen kehittää kestävyyttä, tasapainoa, koordinaatiota, sekä vahvistaa alavartalon lihaksia ja luustoa. Dance Tanssin riemua vaihtuvin tyylein! Tällä tunnilla voit haastaa itsesi tanssin tekniikan ja tunnin koreografian opettelussa. Aikaisempaa tanssikokemusta ei tarvita. Baila! Hauskanpitoa latino- ja latino pop-musiikin tahtiin tanssien. Haastavan koreografian oppiminen tuntuu hyvältä ja tunnin tehokkuuden huomaat kestävyytesi kehittymisenä. Tähtitunnit * Etenkin eläkeläisille ja kevyemmästä liikunnasta pitäville Uintietu: Voit käydä ryhmäliikuntatuntisi jälkeen saunassa ja uimassa ilman lisämaksua. Pasilassa ei uintimahdollisuutta. Toivetunnit Toivetunnit ovat vastaus asiakkaidemme toiveisiin ja palautteisiin. Tarjonta suunnitellaan asiakkaiden toiveiden perusteella ja sitä päivitetään pitkin kautta. urheiluhallit.fi/toivetunnit Vanhemmille ja lapsille Äiti-vauva Ryhmäliikuntatunti synnytyksestä palautuville äideille, joilla on 2–8 kk ikäinen vauva. Tunnille voi tulla yhdessä vauvan kanssa ja kesken tunnin voi tarvittaessa vaikka imettää.Tunti koostuu alkulämmittelystä, kohderyhmälle sopivista lihaskuntoliikkeistä sekä huoltavista lantionpohjan ja keskivartalon liikkeistä. Vanhempi-lapsi Vanhemmille suunnattu ryhmäliikuntatunti, jolle voi tulla yhdessä yli 9 kk ikäisen lapsen kanssa. Tunnilla keskitytään vanhemman liikuntaan: tavoitteena on treenata lihaskuntoa ja nostaa sykettä. Lapset saavat leikkiä vanhemman näköpiirissä, ja käytössä on muun muassa palloja ja jumppamattoja. Kuntonyrkkeily & kuntopotkunyrkkeilykurssit Hinta: 84 € / 8 krt (PASILA) urheiluhallit.fi/kurssit

13 Hot-tunti (H) Tunti voidaan pitää myös Mäkelänrinteen allastasanteella noin +30–32 asteen lämpötilassa. Liikkuvuutta ja rauhallista menoa BODYBALANCE® Joogaan, tai chi’hin ja pilatekseen pohjautuva tunti, joka koostuu tasapainoa, liikkuvuutta ja staattista voimaa kehittävistä liikkeistä. Tunnin lopussa rentoutus. Jooga Dynaamista ja liikkuvaa VinyasaFlow -joogaa, jossa liikkeet tehdään virtaavina liikesarjoina hengityksen tahdissa ja kehoa kuunnellen. Tunnille osallistuakseen ei vaadita aiempaa joogataustaa. (H) Kehonhuolto & Liikkuvuus * Kehoa huoltava tunti. Tunnilla tehtävät liikkuvuus- ja venyttelyharjoitteet vähentävät lihasjäykkyyttä, sekä parantavat koko kehon hyvinvointia, liikkuvuutta ja ennaltaehkäisevät vammoja. (H) Pilates * Kehonhallintaan ja pilatekseen pohjautuva tunti. Tunnilla keskitytään keskivartalon vahvistamiseen, ryhdin ylläpitämiseen ja rangan liikkuvuuteen. (H) Jooga * Rauhallista, helppoa ja kehoa huoltavaa joogaa. Liikkeet tehdään hengityksen tahdissa ja omaa kehoa kuunnellen. Liikkeistä voi valita helpompia tai haastavampia versioita, joten tunti sopii kaiken tasoisille joogaajille. Yin-jooga (toivetunti) Kehoa ja mieltä rauhoittava tunti, jossa pysähdytään venytyksiin 3–5 minuutin ajaksi. Tunnilla käytetään apuvälineinä muun muassa blokkeja tai vilttejä tukemaan asentoja. (H) Vesiliikunnan ystäville Vesivoimistelu * Kevyin tunti altaassa joka sisältää vaihtelevaa ja monipuolista vesiliikuntaa musiikin tahdissa. Lihaskuntoa harjoitetaan veden vastuksen ja erilaisten välineiden avulla. Vesivoimistelusta on hyvä aloittaa tutustuminen vesiliikunnan monipuoliseen maailmaan! Hydrobic Vaihtelevaa ja monipuolista vesiliikuntaa välineiden kanssa tai ilman musiikin tahdissa. Tunnilla jalat koskevat pohjaan. Hydrobic, syvä Vaihtelevaa ja monipuolista syvän veden vesiliikuntaa musiikin kanssa ilman pohjakosketusta vesijuoksuvyön avulla. Hydrospinning Hydrospinning on pyöräilyä vedessä musiikin tahdittamana. Lisätehoa ja monipuolisuutta saadaan erilaisilla käsiliikkeillä ja vaihtelevilla polkemisasennoilla. VESICOMBAT™ Taistele, iske ja potki syvässä vedessä vesijuoksuvyön avulla. Veteen muokattu kamppailutunti, joka on saanut vaikutteita karatesta, nyrkkeilystä ja tai chista. Tunnilla syke nousee ja koko vartalo saa tehokasta harjoitusta. Vesi HIIT Kovatehoinen treeni vedessä, jossa saat haastaa itsesi. Tunti koostuu treenipattereista, joissa tehdään liikkeitä kovaan tempoon tietty aika ja sen jälkeen on pieni rentouttava tauko. Vesi HIIT syvä Tunti noudattaa samaa kaavaa, kun matalassa vedessä tehtävä vesi HIIT tunti. Tunnilla liikutaan altaan syvässä päässä ja käytetään vesijuoksuvyötä. VirtuaaliVesi Eri teemaisia vesiliikuntatunteja musiikin tahdissa virtuaalisen Hydrohex-ohjaajan vetämänä. Tuntien ohjeistus tulee suurelta näytöltä, josta liikkeitä on helppo seurata. Virtuaalinen ohjaaja opastaa tekemään liikkeet oikein ja tehokkaasti. Tunteja on Töölössä ryhmäliikunnan hinnalla tai uintimaksu + 2 €. VINKKI Suosittelemme lukemaan blogiamme, jossa Urheiluhallien työntekijät, alan asiantuntijat sekä uteliaat treenaajat jakavat liikunta- ja hyvinvointivinkkejä, sekä kertovat parhaita tarinoitaan. urheiluhallit.fi/blogit Yhdistelmätunteja Niska & Selkä Tunnilla keskitytään vetreyttämään sekä vahvistamaan ylä- ja keskivartalon lihaksia turvallisilla liikeradoilla ja sopivalla rasitustasolla. Core & Venyttely Tunti koostuu monipuolisista, keskivartaloa vahvistavista harjoitteista, jotka tehdään oman kehon painoa apuna käyttäen. Tunnin alussa keho herätellään erilaisin kierroin, rullauksin ja tasapainoa vaativin liikkein. Tunnin loppuosa käytetään rauhallisiin venytyksiin. IISI Helpoista askelista ja lihaskuntoliikkeistä koostuva treeni innostavan musiikin tahtiin. Puolet tunnista liikutaan tehokkaasti helpoin askelin. Lihaskunto-osuudessa kuormitetaan vartalon isoja lihasryhmiä. IISI sopii erinomaisesti ryhmäliikuntaan tutustuville. Reisi-vatsa-pakara Tehotreeni reisi-, vatsa- ja pakaralihaksille! Tunti alkaa lämmittelyllä ja kehon herättelyllä askeltaen. Tunnilla keskitytään kehon isoihin lihasryhmiin ja lihaskuntoliikkeet pistävät reisi-, vatsa- ja pakaralihaksesi koville. Step & Body Monipuolista ja tehokasta koko kehoa harjoittavaa treeniä, jossa laudalle askeltaminen ja lihaskuntoliikkeet vuorottelevat. Syke & Fit Koko kehoa haastava intervallitunti, jossa sähäkkä sykkeennosto ja lihaskunto-osiot vuorottelevat. Tunnilla käytetään oman kehonpainon lisäksi erilaisia välineitä. Kuvat: iStock Ryhmäliikunta tarjous Koko päivä 10 krt /75 € (norm. 85 €) Tuote voimassa 24 kk ostopäivästä. Tarjoushinta sisältää asiakaskortin uudelle asiakkaalle (arvo 4 €). Myynnissä 30.9.2023 asti. urheiluhallit.fi/kauppa Sointukylpy Sointukylpy on rentoutumishetki salissa. Hetki, jossa saat keskittyä vain itseesi ja omaan hyvän olon tilaasi. Voit nauttia äänimaljojen ja muiden soittimien ihanasta värähtelystä kehollasi ja tuntea, kuinka ne vaikuttavat rauhoittavasti hermostoosi. Myynnissä verkkokaupassa tapahtumien alla. Missä: Malmi, Mäkelänrinne, Töölö ja Pasila Hinta: 20 € / 60 min urheiluhallit.fi/sointukylpy

14 Vahvemmat lihakset mahdollistavat paremmin, että pärjäämme arjessa ja pystymme tekemään erilaisia asioita, joista pidämme. Onneksi kyky lisätä lihasvoimaa säilyy koko eliniän, joten säännöllinen harjoittelu kannattaa siis iästä riippumatta. Lihaksia voi vahvistaa monella tavalla, pääasia on, että tekee edes jotain. Voima- ja tasapainoharjoittelu auttaa arjessa selviytymisessä, tuo varmuutta liikkumiseen ja ehkäisee kaatumisia. Kotona voi tehdä joka päivä pienen kotijumpan, jolla jo voimistaa mukavasti lihaksiaan. Jumpata voi ilman vastuksia tai käyttää apuna kuminauhaa, nilkka/rannepainoja tai käsipainoja. Jos haluaa lisätä voimaa tehokkaammin, silloin kannattaa tulla kuntosalille, joko liikkumaan ryhmässä tai harjoitella itsenäisesti omalla ohjelmalla. tarajoitteisille ja nivelongelmista kärsiville, sillä saliohjelmaa voidaan muokata tarpeen mukaan. Kaikissa halleissamme käy paljon eläkeläisiä ja heitä on kaiken kuntoisia, joten kaikki ovat tervetulleita. Meillä on tarjolla ohjattuja kuntosalitunteja, joilla treenataan yhdessä ohjaajan seurassa. Ensin lämmitellään, sitten tehdään kuntosaliliikkeitä ja lopuksi venytellään. Ryhmässä treenaaminen on kivaa ja samalla tutustuu uusiin ihmisiin, siksi ohjatuissa kuntosaliryhmissä harjoittelu on niin motivoivaa. Jos haluaa käydä itsenäisesti ja itselle sopivaan aikaan kuntosalilla, silloin kannattaa pyytää ohjaajaa tekemään itselleen sopivan kuntosaliohjelman (kuntosalin sarja- tai kausikortin ostaneille ohjelman hinta 30 €), niin tietää, mitä ja miten tekee. Eläkeläiset saavat 15 % alennuksen Kuntosalin ja ryhmäliikunnan normalihintaisista kertamaksuista, sarjakorteista, kausikorteista ja Superkorteista. Sulkapallon 10 kerran aamukortista. Lisäksi uinnin kertamaksusta, sarja- ja kausikortista saa hallikohtaisen alennuksen. urheiluhallit.fi/elakelaiset Ohjattuja kuntosalitunteja on tarjolla Kalliossa, Kontulassa, Malmilla, Pasilassa, Siltamäessä, Töölössä ja Vuosaaressa. Uutuutena ohjatut tunnit saadaan myös Mäkelänrinteeseen! Lihasvoima vähenee iän myötä, joten lihasten vahvistamiseen erityisesti eläkkeellä olleessaan tulisi satsata aiempaa enemmän. Hyvä lihaskunto ylläpitää parempaa toimintakykyä ja on erinomainen erilaisten vaivojen ehkäisijä. Voit itse valita, jumppaatko kotona vai tuletko kuntosalille tai olisitko innostunut tekemään molemmat. Voimista eläkeläisenä lihaksia riittävästi ja riittävän usein Helppoa kotitreeniä Tarvitsemme arjessa riittävää lihasvoimaa, jotta pystymme tekemään itsenäisesti ehkä itsestään selvältäkin kuulostavia arjen askareita, kuten sängystä tai tuolilta nousemista tai tavaran poimimista lattialta. Jos et vielä tee kotijumppaa, niin aloita nyt. Ikäinstituutin koostama kotivoimisteluohjelma on loistava tapa voimistaa lihaksia ja parantaa tasapainoa kotona tehtävin harjoituksin. Harjoittelu kuntosalilla Kuntosaliharjoittelun voi aloittaa milloin vain. Jos et ole koskaan käynyt kuntosalilla, niin ei haittaa, sillä me opastamme mielellämme aloittelijoita. Kuntosalitreeni sopii myös liikunKuva: iStock

15 Ryhmäliikuntatuntitarjontamme on hyvin laaja, joten jokainen löytää varmasti itselleen sopivan tunnin. Jos kuitenkin liikunta isommassa ryhmässä mietityttää, muitakin vaihtoehtoja löytyy. Meillä on mahdollista ottaa yksityistunti tutulle ryhmälle. Uutta lajia on helppo kokeilla tutussa porukassa! Ryhmäliikunta tarjous Aamupäivä ma-pe klo 8.30-14.30 10 krt/55 € (norm. 75 €) (eläkeläisten norm. 63,75 €) Tuote voimassa 24 kk ostopäivästä. Tarjoushinta sisältää asiakaskortin uudelle asiakkaalle (arvo 4 €). Myynnissä 30.9.2023 asti. urheiluhallit.fi/kauppa Yksityistunti Tutustuminen oman ryhmän kanssa sointukylpyyn, joogaan, kuntonyrkkeilyyn, uintitekniikkaan, vesijuoksuun tai johonkin muuhun ryhmäliikuntatarjonnassamme olevaan tuntiin. Mukavan liikuntatunnin jälkeen pääsee vielä uimaan ja saunaan samaan hintaan (poikkeuksena Pasila). Hinta: 255 € + alv Osallistujamäärä 10–30 lajista riippuen. urheiluhallit.fi/yksityistunti Yksityistunti sopii monenlaisille ryhmille, kuten työporukan työhyvinvoinnin ja yhteishengen kohottamiseen, syntymäpäiville tai kaveriporukan tapaamiseen aktiviteetiksi, joukkueille rentoutumiseen ja uusiin liikuntalajeihin tutustumiseksi. Räätälöimme yksityistunnin aina ryhmän toiveiden ja lähtötason mukaan. Voit valita mieleisesi tunnin lähes 40 ryhmäliikuntatuntimme joukosta tai osallistua vaikka uinnin tekniikkaopetukseen. Yksityistunnin hintaan sisältyvät myös uinti ja sauna (poikkeuksena Pasila). Varaa tunnit ajoissa, sillä vapaita aikoja on rajoitettu määrä. Helsingin muistiyhdistys ihastui Lavikseen Vuosaaressa ryhmäliikuntavastaavana toimiva Donata Pennanen veti kevätkaudella Helsingin Muistiyhdistyksen eläkeläisistä koostuvalle ryhmälle Lavis-tunteja. Kuten tiedetään, tanssi ehkäisee ja lieventää erilaisia muistisairauksien oireita. ”Olen saanut työssäni ohjatessa tanssillisia tunteja konkreettisesti seurata, kuinka ryhmäiset ovat nauttineet, oppineet, rohkaistuneet ja heittäytyneet tanssiaskelten vietäviksi”, Donata kertoo. Ryhmältä saatu palaute laute on ollut huikeaa: huikeaa: "On mukava tanssia omassa tutussa ryhmässä ja sosiaalinen kohtaaminen on tärkeää" "Tänne tulee aina mielellään" "Musiikista saa voimaa, iloa ja hyvän fiiliksen" "Ohjaajan hyvä ote ja ammattitaitoisuus tekee liikkumisesta kivaa!" VINKKI Eläkeläiset voivat osallistua arkipäivisin klo 8.30–14.30 kaikille ryhmäliikuntatunneille edullisempaan hintaan. Tutustu monipuoliseen tarjontaan ja tule rohkeasti kokeilemaan! Erityisesti tähtitunnit * ovat eläkeläisten suosiossa ja niihin eläkeläinen voi varata vakiopaikan.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDI2OTg=